Pykäläviidakossa

Erno Paasilinnan mukaan yhteiskunta on kuin metsä; turvallinen vain osaajalle, mutta eksyneet kiertävät kehää.

Kun tavallinen asioistaan huolehtiva kansalainen saa joltain hallinnon instanssilta jotain asiaansa koskevan päätöksen, niin silloin alkavat tulkintaongelmat. Jos päätös on hakemuksen mukainen, niin asiaa ei tarvitse sen kummemmin pohtia. Usein päätös kuitenkin sotii tervettä järkeä ja oikeustajua vastaan. Näin on aina silloin, kun jokin hakemus on hylätty tai päätöksessä on muuten jotain merkillisen tuntuista.

Ensin päätös on käännettävä kapulakielestä suomeksi. Kaikista hienoista tavoitteista ja kielen kehittämispyrkimyksistä huolimatta hallinnon kieli on yhä turhan monimutkaista ja koukeroista. Kaiken kruunaa viittaus lakipykäliin, joita ei kuitenkaan avata. Kansalainen joutuu siis itse etsimään, lukemaan ja tulkitsemaan ne lainkohdat. Se ei aina ole helppoa ammattilaisellekaan, saati sitten lakitekstiä ja oikeusjärjestelmää tuntemattomalle peruskansalaiselle.

Päätösten kankea muotoilu kertoo asenneongelmasta tai ymmärtämättömyydestä. Joko halutaan näyttää omaa ylemmyyttä tai sitten ei vain tajuta, että itselle selvä asia ei ole selvää tekstiä muille. Olen edelleen sitä mieltä, että jos joku ei osaa selittää asiaa ymmärrettävästi, niin hän ei luultavasti ole ymmärtänyt sitä itsekään.

Päätöksen mukana tulevat muutoksenhakuohjeet ja ne ovat tasoltaan hyvin erilaisia. Yhä vieläkin näkee sellaisia ohjeita, joiden sanamuoto näyttää olevan peräisin puolen vuosisadan takaa vaikka ne muuten ovatkin nykyisen lain mukaisia.

Valituksen laatiminen ei ole helppoa. Ei riitä, että kansalainen tuntee tulleensa väärin kohdelluksi. Hänen pitää osata ilmaista tuntemuksensa perustellusti ja mielellään yksilöityihin lainkohtiin vedoten. Tässäkin piilee ansa. Jos erehtyy vetoamaan väärään lainkohtaan tai ei onnistu muuten perustelemaan vaatimuksiaan kunnolla, tyrmää helppoa voittoa hakeva virkamies valittajan heti. Hänen tarvitsee vain todeta, että vaatimuksia ei ole yksilöity riittävästi tai ei ole kerrottu mitä lainkohtaa vastaan päätös sotii. Se on vähän sama kuin sanoisi valttajaa tyhmäksi.

Juristiltahan apua saa, mutta se taas maksaa. Aina ei apua saa sieltäkään. Virkamiehenä ollessani sain kerran eteeni asianajajan kaupunginhallituksen päätökseen laatiman oikaisuvaatimuksen. Tämä poikkeusyksilö oli jotenkin onnistunut läpäisemään hallinto-oikeuden tentin ymmärtämättä kunnallishallinnon alkeita.

Että miksikö minä nyt tämmöisiä mietin? Olen viettänyt aika monta vuotta laatimalla näitä päätöksiä ja myöhemmin lukemalla niitä. Päätösten määrä lisääntyy koko ajan ja samalla lisääntyvät myös valitukset. En tiedä kuinka paljon koulussa nykyisin kansalaisen perustaitoja opetetaan, mutta ihan varmasti opetusta pitäisi lisätä. Ja virkamiehet pitäisi kerran vuodessa istuttaa äidinkielen asiatyylin kurssille.

Onko tietoa?

Sanomalehden pikku-uutisia lukiessaan saa jatkuvasti ihmetellä hallinnon osaamattomuutta perusasioissa. Tänä aamuna luin sanomalehti Karjalaisesta Pohjois-Karjalan Ely-keskuksen omituisesta toiminnasta niinkin jokapäiväisessä asiassa kuin päätöksen tiedoksiannossa.

Valtimon kunta haki viime syksynä Ely-keskukselta työllisyysperusteista investointiavustusta. Hakemuksen tarkemmasta sisällöstä minulla ei ole tietoa, mutta se ei ole tämän tarinan kannalta tarpeenkaan.

Vähän ennen joulua Ely-keskus päätti hylätä kunnan hakemuksen. Päätös lähetettiin kunnalle postitse tiedoksi vasta kuukautta myöhemmin eli tammikuun lopussa. Kunta teki oikaisuvaatimuksen vajaan kuukauden kuluttua päätöksen tiedoksisaamisesta.

Ely-keskus jätti oikaisuvaatimuksen tutkimatta liian myöhään tehtynä eikä edes perustellut päätöstään millään tavalla. Ilmeisesti kunnan olisi Ely-keskuksen mielestä pitänyt ymmärtää tehdä oikaisuvaatimus jo ennen kuin oli se saanut päätöksen tiedoksi.

Ely-keskuksessa ei tunnettu Hallintolakia, jossa menettelytavat kerrotaan ihan selkeästi. Lain 49c § sanoo, että oikaisuvaatimus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta. Lain 59 § puolestaan kertoo, että vastaanottajan katsotaan saaneen asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä. Kunnan valitusaika ei siis alkanut kulua päätöksen tekemisestä, vaan vasta tiedoksisaamisesta.

Ely-keskus tunaroi jo päätöksen lähettämisessä. Ensinnäkin se viivytteli päätöksen postittamista kuukauden ja sen jälkeen päätös lähetettiin ilmeisesti tavallisena kirjeenä. Lain 54 §:n mukaan päätös on viipymättä annettava tiedoksi asianosaiselle. Valituskelpoiset päätökset pitäisi lähettää saantitodistuksella juuri siksi, että valitusajan alkamisesta ei olisi epäselvyyttä.

Kaiken munimisen kruunasi Ely-keskuksen perustelematon päätös jättää oikaisuvaatimus tutkimatta liian myöhään saapuneena. Onneksi Valtimon kunta on valittanut asiasta hallinto-oikeuteen, joka selittänee Ely-keskukselle voimassaolevan lain sisältöä.

Kun osaaminen on tätä tasoa jo pelkissä hallintorutiineissa, niin en edes uskalla ajatella, millaisella asiantuntemuksella päätösten asiasisältö on ratkaistu.

Ylimielistä juridiikkaa

Jos tuomioistuin perustelisi päätöksensä vain siteeraamalla lakitekstiä ja yksilöimättä millä tavoin lakia on rikottu, saisi tuomari varmasti vähintään varoituksen virkavirheestä. Työvoimapolitiikassa tällainen toiminta on kuitenkin ihan normaalia arkea.

Olen ennenkin kertonut muutoksenhaun kiemuroista työmarkkinatuen menettämistä koskevissa asioissa. Ensimmäinen etappi tällä kivisellä tiellä on Työvoimatoimikunnan antama työvoimapoliittinen lausunto Kelalle. Tällä lausunnolla työmarkkinatuki lähtee ennalta määräämättömäksi ajaksi. Lausunnosta ei voi valittaa, vaikka Kela on velvoitettu lausuntoa noudattamaan. Valitusoikeus on vasta Kelan tämän lausunnon perusteella tekemästä päätöksestä ja vain laillisuusperustein. Kela siis tutkii vain sen, onko sen oma – siis lausuntoon perustuva – päätös tehty lainmukaisesti eli onko siinä muotovirheitä. Tämän lausunnon lainmukaisuutta ei kukaan tutki missään vaiheessa.

Tämä työvoimapoliittinen lausunto on koko muutoksenhakuprosessin ajan kaikkein tärkein asiakirja. Siksi sen pitäisi olla perusteellisesti harkittu ja erityisen hyvin perusteltu. Onko se sitä? No eipä ole. Luvan saatuani siteeraan erään henkilön jonkin aikaa sitten saamaa työvoimapoliittista lausuntoa. Henkilö oli erotettu palkkatuetusta työstä yllättäen kesken sopimuskauden.

Hakija on saanut työttömyysaikaista työmarkkinatukea 500 päivältä tai 180 päivältä työttömyyspäivärahan enimmäisajan päätyttyä ja on ilman pätevää syytä kieltäytynyt tai eronnut taikka omasta syystään erotettu työstä tai työvoimakoulutuksesta 30.6. Työmarkkinatukeen ei ole oikeutta 1.7. alkaen. (TTL 8 luku 4a § 1 mom 1 kohta).

Siinä kaikki. Sanokaapa tämän perusteella, mitä on tapahtunut. Onko henkilö saanut työmarkkinatukea 500 päivältä vai 180 päivältä työttömyyspäivärahan enimmäisajan päätyttyä? Onko henkilö ilman pätevää syytä kieltäytynyt työstä vai onko hän eronnut itse? Onko hänet kenties erotettu? Vai olisiko sittenkin niin, että hän on joko kieltäytynyt tai eronnut tai hänet on erotettu työvoimakoulutuksesta?

Kaikki nämä tulkinnat ovat mahdollisia. Se johtuu siitä, että Työvoimatoimikunta on kopioinut päätöksensä suoraan Työttömyysturvalaista yksilöimättä tapahtumia ja kertomatta, millä tavalla laki soveltuu tähän tapaukseen. Ihan yhtä hyvin oikeus voisi tuomita jonkun vankeuteen taposta siteeraamalla vain kyseistä lainkohtaa, mutta kertomatta kenet on tapettu vai onko tapettu ketään.

Kysyin silloin aikoinaan Työvoimatoimikunnan esittelijältä tämän lausunnon selvennystä ja tiedustelin hänen juridisen koulutuksensa laatua. Hän löi luurin korvaani.

Pätevä ja perusteltu syy

Kuntien sosiaaliviranomaiset rikkovat melko yleisesti Toimeentulotukilakia joko tahallaan tai tietämättömyyttään. Tavallisin on tilanne, jossa yli 500 päivää työttömänä ollut on menettänyt Työttömyysturvalain perusteella oikeutensa työmarkkinatukeen ns. työstä tai koulutuksesta kieltäytymisen takia. Sen seurauksena sosiaaliviranomaiset alentavat hänen toimeentulotukeaan 20 % samalla kieltäytymisperusteella.

Työttömyysturvalaissa on hyvin ikävä 8 luvun 4a §. Jos 500 päivää työmarkkinatukea saaneen henkilön katsotaan kieltäytyneen tai eronneen työstä ilman pätevää syytä tai hänet erotetaan työstä tai työmarkkinakoulutuksesta, hän menettää työmarkkinatukensa. Sen saa takaisin vasta sitten, kun on ollut töissä tai työvoimapoliittisessa koulutuksessa vähintään viisi kuukautta. Tämä pätevä syy on todella ankarasti määritelty. Liikenneyhteyksien puuttuminen, lastenhoidon järjestämisen vaikeus tms. järkisyyt eivät kelpaa, vaan Kela julistaa oikeuden työmarkkinatukeen menetetyksi.

Tämä päätös tehdään vielä kummallisesti siten, että TE-toimisto antaa lausunnon Kelalle. Tästä lausunnosta ei voi valittaa, mutta Kela on siihen sidottu omassa päätöksenteossaan.

Kelan päätöksestä voi valittaa Työttömyysturvan muutoksenhakulautakuntaan ja edelleen Vakuutusoikeuteen, mutta menestymisen mahdollisuudet ovat lähestulkoon olemattomat ja käsittely kestää molemmissa suunnilleen vuoden.

Kun työmarkkinatuki menee, niin silloin on turvauduttava kunnan toimeentulotukeen. Sitä kunnan on pakko myöntää, mutta Toimeentulotukilain 10 §:ssä säädetään alennetusta perusosasta. Perusosaa voidaan alentaa enintään 20 %, mikäli henkilö on ilman perusteltua syytä kieltäytynyt työstä tai työvoimapoliittisesta toimenpiteestä. Kysymyksessä on kaksi eri lakia ja kaksi eri sanaa. Henkilöllä voi ihan hyvin olla Toimeentulotukilaissa tarkoitettu perusteltu syy, vaikka hänellä ei olisikaan Työttömyysturvalain mukaista pätevää syytä. Perusteltu syy on paljon väljempi sanamuoto ja mahdollistaa laajemman tulkinnan.

Juuri tässä kohdassa lakia rikotaan avoimesti. Sosiaaliviranomaiset nimittäin väittävät usein, että sanamuodot ovat yksi yhteen ja Kelan päätös alentaa automaattisesti myös toimeentulotukea. Se ei pidä paikkaansa.

Lisäksi sosiaaliviranomaiset käyttävät johdonmukaisesti alennusprosenttina lain mahdollistamaa ylärajaa. Lain mukaan alennusprosentti voi kuitenkin olla mitä tahansa välillä 1 – 20. Lisäksi alennusta käytettäessä on aina laadittava, mikäli mahdollista yhdessä toimeentulotuen hakijan ja tarvittaessa yhteistyössä työvoimaviranomaisten ja muiden viranomaisten kanssa suunnitelma asiakkaan itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi.

Edellä olevassa lauseessa pilkun paikka on ratkaiseva. Lause tarkoittaa sitä, että suunnitelma on aina laadittava. Yhteistyössä eri tahojen kanssa se on laadittava, mikäli se on mahdollista.  Jos asiakas on mahdoton, on suunnitelma laadittava vaikka ilman hänen myötävaikutustaan.

Jos suunnitelmaa ei ole laadittu, on koko alennetusta toimeentulotuesta annettu päätös lainvastainen ja valitusviranomainen tulee sen varmasti kumoamaan. Päätöksestä tehdään ensin oikaisuvaatimus sosiaalilautakunnalle. Lautakunnan päätöksestä valitetaan hallinto-oikeuteen.

Väärin ymmärretty asema

Jos kunnan luottamushenkilö vaatii poliisilta virka-apua saadakseen kunnasta nähtäväkseen jonkin tietyn asiakirjan, on hän ymmärtänyt asemansa täysin väärin. Sen lisäksi häneltä ovat menneet perusteellisesti sekaisin rikosoikeus ja hallintojuridiikka.

Tällainenkin episodi on nähty pohjoiskarjalaisessa Liperin kunnassa. Viimeisen parin vuoden aikana kunnan virkamiehistä on tehtailtu peräti 24 tutkintapyyntöä poliisille. Tämä on Kuntaliitonkin mukaan alan ehdoton ennätys.

Asialla on puolenkymmentä henkilöä, joista osa on valtuutettuja ja osa ei. Tutkintapyynnöt kohdistuvat johtaviin viranhaltijoihin ja koskevat yleensä virka-aseman väärinkäyttöä ja virkarikoksia. Yksikään ei ole johtanut mihinkään ja luultavasti johdonmukainen seuraus on, että kohta näistä henkilöistä itsestään tehdään rikosilmoitus. Perätön ilmiantokaan ei ole ihan pieni rikos.

En tunne yksittäisiä tapauksia, mutta jo kauas voi haistaa molemminpuolisen asenneongelman. Luottamushenkilöt luulevat olevansa jokaisen virkamiehen esimiehiä näiden virkatoimissa. Virkamiehet puolestaan voisivat perehtyä vähän tarkemmin asiakirjojen julkisuuslainsäädäntöön ja luottamushenkilön oikeuteen saada tietoja.

Kuntalain mukaan luottamushenkilöllä on oikeus saada kaikki ne tiedot, joita hän pitää tarpeellisena luottamustehtävänsä hoitoa varten. Sen tarpeellisuuden määrittelee luottamushenkilö itse, ei virkamies. Kuitenkin on otettava huomioon se, mitä joidenkin asiakirjojen salassapidosta on säädetty. Luottamushenkilöllä saattaa siis olla oikeus saada nähtäväkseen jopa joitain salassa pidettäviä asiakirjoja, mutta silloin häntäkin sitoo ehdoton vaitiolovelvollisuus. Jotkin asiakirjat taas ovat sellaisia, että niitä ei missään tapauksessa saa näyttää kenellekään ulkopuoliselle. Tällaisia ovat vaikkapa jonkun henkilön terveystiedot.

Yksittäinen luottamushenkilö ei ole kunnan viranhaltijoiden esimies muuten kuin luottamustehtävässään. Tämä tarkoittaa sitä, että valtuutettu ei voi käskeä viranhaltijaa hoitamaan tehtäviään tietyllä tavalla. Valtaa hänellä on vain luottamushenkilöorganisaation jäsenenä. Valtuusto määrää yleiset toimintaperiaatteet ja hallinnon suuntaviivat, mutta yksittäinen valtuutettu ei ole minkäänlainen pomo.

Poliisi ei antanut virka-apua asiakirjan nähtäväksi saamisessa eikä sen pidäkään lähteä tällaiseen toimintaan mukaan. Hallinnossa on omat menettelytapansa, jotka eivät kuulu poliisille. Jos jotain asiakirjaa ei anneta, on kieltäytymisestä vaadittaessa annettava kirjallinen ja valituskelpoinen päätös. Sen päätöksen kanssa ei marssita poliisilaitokselle, vaan aloitetaan hallinnollinen muutoksenhaku. Virkamiehen päätöksestä tehdään oikaisuvaatimus ja siitä päätöksestä taas valitetaan hallinto-oikeuteen.

Joskus näitä lehtijuttuja lukiessa tulee vähän toivoton olo. Aina löytyy jääräpäitä tiskin molemmilta puolilta ja ilmeisesti luottamushenkilöiden koulutus on retuperällä. Saa rikosilmoituksenkin virkamiehestä tehdä, jos siihen on aihetta. Rikosilmoituksia työkseen tehtaileva luottamushenkilö ei kuitenkaan ole mikään sankari, vaan saa vain narrinviitan kantaakseen.

Eksyksissä

Erno Paasilinnan mukaan yhteiskunta on kuin metsä; turvallinen vain osaajalle, mutta eksyneet kiertävät kehää.

Kun tavallinen asioistaan huolehtiva kansalainen saa miltä tahansa hallinnon instanssilta mitä tahansa asiaansa koskevan päätöksen, alkavat tulkintaongelmat. Jos päätös on hakemuksen mukainen, ei asiaa tarvitse sen kummemmin pohtia. Usein päätös kuitenkin sotii tervettä järkeä ja oikeustajua vastaan. Näin on aina silloin, kun jokin hakemus on hylätty tai päätöksessä on muuten jotain merkillisen tuntuista.

Ensin päätös on käännettävä virkakieleltä suomeksi. Kaikista hienoista tavoitteista ja kielen kehittämispyrkimyksistä huolimatta hallinnon kieli on yhä turhan monimutkaista ja koukeroista. Kaiken kruunaa viittaus lakipykäliin, joita ei kuitenkaan avata. Kansalainen joutuu siis itse etsimään, lukemaan ja tulkitsemaan ne lainkohdat. Se ei aina ole helppoa ammattilaisellekaan, saati sitten lakitekstiä ja oikeusjärjestelmää tuntemattomalle peruskansalaiselle.

Päätösten kankea muotoilu kertoo asenneongelmasta tai ymmärtämättömyydestä. Joko halutaan näyttää omaa ylemmyyttä tai sitten ei vain tajuta, että itselle selvä asia ei ole selvää tekstiä muille. Olen edelleen sitä mieltä, että jos joku ei osaa selittää asiaa ymmärrettävästi, niin hän ei luultavasti ole ymmärtänyt sitä itsekään.

Päätöksen mukana tulevat muutoksenhakuohjeet. Ne ovat tasoltaan hyvin erilaisia; vieläkin näkee sellaisia ohjeita, joiden sanamuoto näyttää olevan peräisin puolen vuosisadan takaa vaikka ne muuten ovatkin nykyisen lain mukaisia.

Valituksen laatiminen ei ole helppoa. Ei riitä, että kansalainen tuntee tulleensa väärin kohdelluksi. Hänen pitää osata ilmaista tuntemuksensa perustellusti ja mielellään yksilöityihin lainkohtiin vedoten. Tässäkin piilee ansa. Jos erehtyy vetoamaan väärään lainkohtaan tai ei onnistu muuten perustelemaan vaatimuksiaan kunnolla, tyrmää helppoa voittoa hakeva virkamies valittajan heti. Hänen tarvitsee vain todeta, että vaatimuksia ei ole yksilöity riittävästi tai ei ole kerrottu, mitä lainkohtaa vastaan päätös sotii. Se on vähän sama kuin sanoisi valttajaa tyhmäksi.

Juristiltahan apua saa, mutta se taas maksaa. Aina ei apua saa sieltäkään. Virkamiehenä ollessani sain kerran eteeni asianajajan kaupunginhallituksen päätökseen laatiman valituksen. Tämä poikkeusyksilö oli jotenkin onnistunut läpäisemään hallinto-oikeuden tentin ymmärtämättä kunnallishallinnon alkeita.

Että miksikö minä nyt tämmöisiä mietin? Olen viettänyt aika monta vuotta sekä laatimalla näitä päätöksiä että vastapuolena lukemalla niitä. Päätösten määrä lisääntyy koko ajan ja samalla lisääntyvät myös valitukset. En tiedä kuinka paljon koulussa nykyisin kansalaisen perustaitoja opetetaan, mutta ihan varmasti opetusta pitäisi lisätä. Ja virkamiehet pitäisi kerran vuodessa istuttaa äidinkielen asiatyylin kurssille.

Kuntoutettavan oikeusturva

Eilen ja toissapäivänä kirjoitin pitkäaikaistyöttömille räätälöidystä kuntouttavasta työtoiminnasta, jonka tarkoitus on teettää ihmisillä ilmaista työtä ja nimetä se kuntoutukseksi. Aiheesta virinnyt poikkeuksellisen vilkas keskustelu opetti minulle ainakin kaksi asiaa. Toinen on se, että aiheesta kiinnostuneet ymmärtävät yleisesti järjestelmän epäoikeudenmukaisuuden. Toinen on taas se, että poliitikkoja asia ei joko kiinnosta tai sitten he elävät siinä harhaluulossa, että kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu vajaakuntoisille.

Kuten on moneen kertaan todistettu, laki kuntouttavasta työtoiminnasta on laadittu koskemaan vain perusterveitä ja työhaluisia pitkäaikaistyöttömiä, ei ketään muita. Keskusteluissa nousi esille myös tähän kuntoutusrumbaan joutuneen oikeusturva; onko päätöksistä mahdollista valittaa?

On toki, siitä on laissa säädetty erikseen. Lain 28 § kuuluu näin: Haettaessa muutosta tämän lain 10 tai 18 §:ssä tarkoitettuun päätökseen on työmarkkinatuen osalta voimassa, mitä työttömyysturvalain 12 luvussa säädetään ja toimentulotuen osalta voimassa, mitä sosiaalihuoltolain 7 luvussa säädetään.

Taidatkos sen enää selvemmmin sanoa? Oikeusturvan kätkeminen tällaisen pykäläviidakon taakse on ihan tyypillistä huonoa lainsäädäntöä. Ilkeämielinen voisi epäillä, että tarkoitus onkin säikäyttää tyytymättömät toimintakyvyttömiksi.

Käännetään tämä muutoksenhakumahdollisuus ihan selvälle arkikielelle. Lain 10 § sisältää työttömän velvollisuuden osallistua sekä aktivointisuunnitelman laatimiseen että kuntouttavaan työtoimintaan. Kieltäytyjä menettää työmarkkinatukensa ja toimeentulotukea saavan etuutta alennetaan 20 %. Lain 18 § koskee matkakorvauksia, joten jätetään se nyt sivuun.

Kun kieltäytyjä menettää työmarkkinatukensa, hän voi valittaa asiasta työttömyysturvan muutoksenhakulautakuntaan. Käytännössä valitus jätetään Kelaan, joka tutkii mahdollisen oman virheensä. Kun sitä ei ole, asiakirjat lähetetään yhdessä TE-toimiston lausunnon kanssa työttömyysturvan muutoksenhakulautakuntaan. Siellä käsittely kestää yli vuoden ja tuloksena on päätös, joka on identtinen TE-toimiston lausunnon kanssa. Olen nähnyt sellaisenkin lautakunnan päätöksen, jossa TE-toimiston lausunto on tullut päätökseksi kielioppi- ja kirjoitusvirheineen.

Muutoksenhakulautakunnan päätöksestä voi valittaa vakuutusoikeuteen, jossa asia viipyy taas yli vuoden. Siellä sama TE-toimiston lausunto sentään muotoillaan uudelleen, mutta sisältö ei muutu. Päätös perustellaan tyyliin ”on katsottu kieltäytyneen kuntouttavasta työtoiminnasta”. Sitä ei kerrota, millä perusteilla näin on katsottu tapahtuneen.

Kun työmarkkinatuki on menetetty, joutuu kieltäytyjä hakemaan kunnan toimeentulotukea. Nyt seuraa toinen rangaistus samasta kieltäytymisestä. Toimeentulotukea alennetaan 20 % ja kieltäytymisen toistuessa 40 %. Alennukset tulevat voimaan heti, mutta niistäkin voi valittaa. Valituksella on mahdollisuuksia menestyä vain siinä tapauksessa, että päätös on vastoin lakia. On ihan turha yrittää vedota sellaiseen pikkuseikkaan kuin elämisen mahdottomuuteen alennetulla toimeentulotuella. Lain mukaan sillä on elettävä.

Viranhaltijan tekemästä toimeentulotukipäätöksestä tehdään oikaisuvaatimus kunnan sosilaalilautakunnalle. Siellä käsittely on nopeaa eikä mitään muutosta tapahdu, koska lautakunnan jäsenet soveltavat lakia täsmälleen samalla tavalla kuin sosiaalityöntekijäkin. Se on paitsi laillisuus-, niin myös solidaarisuuskysymys.

Lautakunnan päätöksestä valitetaan hallinto-oikeuteen, joka ratkaisee asian puhtaasti laillisuuskysymyksenä. Nälkä ei siis sielläkään vaikuta päätöksen sisältöön. Jos lakia on noudatettu, ei päätös muutu. Korkein hallinto-oikeus ei myönnä valituslupaa asioissa, joissa laillisuuskysymys on pätevästi ratkaistu jo alemmissa asteissa.

Alkuperäiset päätökset eivät siis missään vaiheessa muutu, mutta aikaa menee vähintään kaksi vuotta. Nälkäiselle se on pitkä aika odotella, mutta lainsäätäjä voi olla ylpeä: oikeusturvasta on huolehdittu asianmukaisesti.

Sosiaalitoimen lainrikkojat

Päivän Helsingin Sanomien mukaan noin joka kymmenes sosiaali- ja terveystoimen päätös johtaa valituksiin. Vuonna 2008 oikeusriidoista tehtiin runsaat 10 000 ratkaisua, joista valtaosa koski toimeentulotukea. Jo tämä kertoo siitä, että monet kunnat rikkovat lakia rutiininomaisesti.

Sen sijaan kukaan ei tiedä, kuinka monesta päätöksestä olisi pitänyt valittaa lainvastaisuuden takia. Saadakseen lakisääteiset palvelut niitä pitäisi osata vaatia jopa hallinnollisin valituksin, mutta eniten apua tarvitseva on aina se heikoin ja avuttomin. Hän ei osaa hakea muutosta eikä usein edes tiedä, että se yleensä on mahdollista.

THL:n lakimiehen mukaan lainsäädäntö jää kunnissa talouden jalkoihin. Kuntien omat käytännöt ovat usein suorassa ristiriidassa lain kanssa, vaikka näin ei missään tapauksessa saisi olla. Tätäkin suurempi syy lainvastaisiin päätöksiin on sosiaalityöntekijöiden puutteellinen ammattitaito. Kaikki eivät kerta kaikkiaan hallitse oman alansa lainsäädäntöä, vaikka olisivat virkaansa päteviä.

Sitten on tietysti niitäkin, jotka tekevät lainvastaisia päätöksiä asennevammansa takia. Jokin aika sitten julkaistun tutkimuksen mukaan huomattavan suuri osa sosiaalityöntekijöistä pitää asiakkaitaan syyllisinä omaan tilanteeseensa. Ajatus lienee, että sellaista saa vähän simputtaa, kun kuntakin siinä säästää. Ikävien kuulopuheiden mukaan meidän kuntamme erään sosiaalityöntekijän asenne on kuin 1800-luvulta, jolloin väärään kuntaan eksynyt kerjäläinen kyydittiin takaisin kunnanrajalle. Meillä toiselta paikkakunnalta muuttaneelle asiakkaalle sanotaan suoraan, että mitäs tänne tulit kerjäämään, muuttaisit takaisin sinne mistä tulit.

Viranhaltijat tietävät hyvin, että heidän tekemänsä virheelliset päätökset muuttuvat valittamalla. Eivät tosin ensimmäisessä asteessa eli oman kunnan lautakunnassa, koska siellä ei ole asiantuntemusta sen enempää kuin viranhaltijoillakaan. Hallinto-oikeudesta oikeutta jo saa. Sen lisäksi jonkun oikein sydämistyneen asiakkaan pitäisi tehdä rikosilmoitus. Tässä tulevat valmiit perustelut:

Perustuslain 2 § 3 momentin mukaan julkisen vallan tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkasti lakia. Rikoslain 40 luvun 9 §:n mukaan tahallaan virkavelvollisuutensa rikkonut tuomitaan sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. Lisäksi hänet voidaan tuomita viralta pantavaksi. Tuottamuksellisesti virkavelvollisuutensa rikkonut tuomitaan 10 §:n mukaan varoitukseen tai sakkoon. Tuottamus tarkoittaa samaa kuin huolimattomuus tai tietämättömyys velvollisuuksistaan ja lain määräyksistä.

Kyllä minä tiedän, mitä nyt ajattelette. Jos ihminen ei osaa tai jaksa edes valittaa päätöksestä, niin ei hän tietenkään vie asiaa näin pitkälle. Näinhän se on, mutta tulipahan taas kerran mieleeni tällainenkin mahdollisuus.

Näennäistuomioistuimet

Toimeentuloturvaan liittyvät muutoksenhakutuomioistuimet ovat merkillisiä erityistuomioistuimia, joiden jäsenet eivät ole tuomareita, mutta jotka toimivat tuomarinoikeuksin. Jäsenet ovat eri etujärjestöjen edustajia, lääkärijäseniä, oman hallinnonalan virkamiehiä ja höysteeksi on mukaan otettu pari täydellistä maallikkoa. Tällaisilla kokoonpanoilla ratkaistaan valitukset mm. työ- ja kansaneläkettä, asumistukea, vammaistukea, työttömyyspäivärahaa, työtapaturmakorvausta sekä opintorahaa koskevissa asioissa.

Kyse on siis mitä suurimmassa määrin ihmisten perusturvaa koskevista asioista. Asianajajaliitto on ihan aiheellisesti kiinnittänyt huomiota näiden tuomioistuinten kokoonpanoon ja jäsenten valintaan. Niissä istuu melkein asianosaisia, kun vaikkapa TE-ministeriön tai Kelan virkamiehet ovat ratkaisemassa TE-toimiston ja Kelan tekemistä päätöksistä tehtyjä valituksia. Liitto vaatii näiden asioiden siirtämistä hallinto-oikeuksiin, jossa päättäjinä ovat oikeat lainoppineet tuomarit ja heidät on virkatuomareiksi myös nimitetty.

En voisi olla enempää samaa mieltä Asianajaliiton kanssa. Tuomareiden kyseenalaisuuden lisäksi näitä erityistuomioistuimia vaivaa poikkeuksetta ylimielisyys, joka näkyy päätösten perusteluiden kelvottomuutena. Vaikuttaa ihan siltä, että valittajalle halutaan näyttää, ketä vastaan hän on tohtinut nousta. Hänet nujerretaan ylimalkaisella päätöksellä, jota ei perustella mitenkään.

Otan ihan konkreettisena esimerkkinä eräälle henkilölle laatimani valituksen etenemisen koko prosessin läpi. Kyse oli työmarkkinatuen menettämisestä koulutuksesta kieltäytymisen perusteella. Henkilö keskeytti kaksi viikkoa kestävän työnhakuvalmennuskurssin, jota hän piti paluuna peruskouluun liikuntahetkineen ja yhteislauluineen.

TE-toimiston virkailija ilmoitti hänelle tylysti, että nyt sitten meni työmarkkinatuki. Toimisto laati Kelalle lausunnon, jonka sanamuoto oli suora ja lyhyt siteeraus laista: ”Työmarkkinatuki tulee evätä, koska henkilö, joka on saanut työmarkkinatukea 500 työttömyyspäivältä tai 180 työttömyyspäivältä työttömyyspäivärahan enimmäismaksuajan jälkeen on ilman pätevää syytä kieltäytynyt tai eronnut työstä tai työvoimapoliittisesta koulutuksesta.”

Kela teki välittömästi päätöksen, joka oli sanasta sanaan samanlainen. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta käsitteli asiaa yli vuoden, ja kuinka ollakaan, sieltäkin päätös tuli sanasta sanaan samanlaisena. Mistään ei käynyt ilmi, että asiaa olisi edes tutkittu. Perustelut nimittäin puuttuvat kokonaan, eikä itse henkilön menettelyä kuvata mitenkään, saati että sitä olisi yhdistetty lakiin. Pelkkä lakipykälä on ainoa perustelu. Tämä on sama asia kuin jos käräjäoikeus katsoisi päätöksessään ihmisen syyllistyneen vaikkapa tappoon ja perustelisi tuomiotaan tappoa koskevalla rikoslain kohdalla, mutta ei kertoisi missä, milloin, miten je kenet henkilö tappoi.

Lienee turha edes mainita, että vakuutusoikeuden kahden vuoden käsittelyn jälkeen päätös oli taas sanasta sanaan sama ilman mitään perusteluja. Lopulliseksi jääneen päätöksen siis itse asiassa teki se TE-toimiston pikkuvirkailija ilman mitään juridista koulutusta. Kuvaavaa on, että missään käsittelyvaiheessa alkuperäinen teksti ei lyhentynyt edes sen vertaa, että siinä olisi puhuttu vain koulutuksesta kieltäytymisestä. Kukaan ei viitsinyt perehtyä asiaan niin paljon, että olisi nypännyt tekstistä pois turhan viittauksen työstä kieltäytymiseen.

Muutoksenhaku näihin näennäistuomioistuimiin on täyttä farssia, jonka tarkoituksena on vain luoda illusio puolueettomasta ja oikeudenmukaisesta muutoksenhakujärjestelmästä. Lopullinen valta on delegoitu käsittämättömän alas.

Oikeusvaltion hautajaiset, osa II

Kolme päivää sitten kirjoitin huomenna voimaan tulevasta lakimuutoksesta, joka pääsääntöisesti estää rikosasioissa valittamisen alioikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Saamani palautteen takia minun on pidettävä oikeusvaltiolle vielä toinenkin hautajaispuhe.

Oikeudenkäymiskaaren 25 a-luvun 6 §:n 1 momentti alkaa huomenna seuraavalla lauseella: Vastaaja tarvitsee rikosasiassa jatkokäsittelyluvan, jos häntä ei ole tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin neljä kuukautta vankeutta. Tämä viattoman näköinen lause tarkoittaa sitä, että valtaosasta alioikeuksien päätöksiä ei enää saa valittaa. Jatkokäsittelyluvan saa vain silloin, jos on syytä epäillä tuomion lainmukaisuutta.

Yllättävän monet ovat todenneet, että kyllä ensimmäisen oikeusasteen päätöksen pitää riittää, valittaminen on pelkkää asian pitkittämistä ja resurssien tuhlausta, josta hyötyvät vain asianajajat. Kuten aiemmin olen todennut, on oikeus saattaa asiansa ylemmän tuomioistuimen ratkaistavaksi yksi oikeusvaltion tunnusmerkeistä, mutta tämän tunnusmerkin katoaminen ei tunnu useimpia mitenkään vaivaavan. Otetaan sitten konkreettisempia esimerkkejä.

Rikoslain rangaistusasteikot ovat yllättävän laajat ja tuomiot samasta teosta saattavat vaihdella hyvinkin suuresti eri käräjäoikeuksissa. Yksi hovioikeuksien tärkeimpiä tehtäviä on yhtenäistää rangaistuksia; samanlaisista teoista on tuomittava samalla tavalla koko maassa. Tästä ei varmaan kukaan ole eri mieltä.

Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen on sellainen rikos, johon saattaa syyllistyä ihan kuka tahansa ja ihan missä päin maata tahansa. Rangaistuksena siitä on säädetty vähintään 30 päiväsakkoa ja enintään kaksi vuotta vankeutta. Jos ja kun tuomiot vaihtelevat eri käräjäoikeuksissa, tekisi vaikkapa neljän kuukauden tuomion saaneen varmasti mieli valittaa varsinkin silloin, jos tietää jonkun toisen jossain muualla selvinneen samanlaisesta teosta pienellä sakolla. Valittaminen ei kuitenkaan enää huomenna onnistu ihan helposti, vaan siihen vaaditaan lupa. Jos käräjäoikeus on tuominnut lain mukaan, ei valituslupaa heru. Kannattaa siis syyllistyä rikokseen sellaisella paikkakunnalla, jossa rangaistuskäytäntö on lievempi kuin naapurissa. Nyt haudataan siis myös toinen tärkeä oikeusperiaate, yhdenvertaisuus lain edessä. Samanlaisista teoista ei välttämättä tuomita samalla tavalla.

Alioikeuksissa ratkaisuja tekevät yksi lainoppinut tuomari ja kolme maallikkolautamiestä. Jokaisella on äänestystilanteessa samanarvoinen ääni, joten periaatteessa lautamiehet saattaisivat tuomita tuomarin kannasta poiketen jopa vastoin lakia. Tällaisessa enemmän teoreettisessa tilanteessa valituslupa myönnettäisiin ja tuomio muutettaisiin, mutta siitä pitäisi ymmärtää valittaa kaksivaiheisesti. Ensin on haettava valitulupa ja vasta sen saatuaan pääsee valittamaan.

Valitusluvan hakeminen siis aiheuttaa yhden lisävaiheen muutoksenhakuun. Säästöä uudistuksesta ei koidu kenellekään, koska hovioikeuksien on tutkittava jokainen valituslupahakemus ja selvitettävä, myönnetäänkö lupa vai ei. Käytännössä tämä edellyttää kaiken oikeudenkäyntiaineiston läpikäymistä. Ihan samalla vaivalla voitaisiin koko asia käsitellä uudelleen.

Valittajalle yksi lisäporras tietää lisäkustannuksia, koska yksikään asianajaja ei tee valituslupahakemusta ilmaiseksi. Jos lupa saadaan, käynnistyy laskuri uudelleen itse valitusta laadittaessa. Valittaja maksaa, mutta maksuttomien oikeudenkäyntien tapauksessa maksajana on valtio. Säästäessään tuomioistuinten kustannuksissa valtio käyttää rahaa maksuttomien oikeudenkäyntien avustajanpalkkioihin.

Nyt minun on ihan pakko esittää tämä kysymys: Oliko eduskunnalla 24.6.2010 niin kova kiire kesälomalle, että kukaan ei edes huomannut, millainen lakimuutos tuli tehtyä?