Varmaa voittoa

Suomessa kehitetyn heittopeli mölkyn suosio on lähtenyt Ranskassa räjähtävään kasvuun, kertoi Helsingin Sanomat jutussaan lauantaina. Kun vielä vuonna 2010 Ranskassa myytiin noin viisituhatta mölkkyä, niin tämän vuoden myyntiennuste on 120 000 peliä.

Kaikki aidot mölkyt tehdään Päijät-Hämeen koulutuskonserniin kuuluvan Tuoterenkaan pajoissa, joissa puukeiloja sorvaavat muun muassa pitkäaikaistyöttömät ja syrjäytymisvaarassa olevat. Tämä lause kertoo kaiken oleellisen näiden ns. työntekijöiden asemasta.

He eivät ole työsuhteessa, eivät saa palkkaa eikä heille kerry eläkettä. Heistä ei edes pitäisi puhua työntekijöinä, koska he ovat virallisesti palvelua saavia asiakkaita. Työpanoksestaan he saavat työmarkkinatuen ja yhdeksän euroa päivässä ylläpitokorvausta.

Tuoterenkaan mukaan koko ajan tarvitaan lisää väkeä. Jos väkeä palkataan työsuhteeseen, niin asia on kunnossa. Koska toiminta kuitenkin näyttää perustuvan kuntouttavaan työtoimintaan, niin lisäväen rekrytointi tapahtuu TE-toimiston kautta. Tuoterengas ilmoittaa TE-toimistoon tarvitsevansa enemmän kuntoutettavia ja TE-toimisto laatii tarpeen mukaan aktivointisuunnitelmia. Näihin suunnitelmiin otetaan ensisijaiseksi vaihtoehdoksi kuntouttava työtoiminta ja työnhakija ohjataan Tuoterenkaalle sorvin ääreen. Tilastot kaunistuvat ja kaikki paitsi varsinaisen työn tekijät ovat tyytyväisiä.

Mölkky on Tuoterenkaan oma, 1980-luvun lopulla tekemä keksintö, jolle on myönnetty tavaramerkki vuonna 1998. Tuoterenkaan johtajan mukaan tuotemerkkiä joudutaan maailmalla puolustamaan jatkuvasti halpatuottajia vastaan.

Tämä on jo lähinnä huvittavaa, koska tämän halvemmalla ei enää missään voi tuottaa mölkkyjä eikä mitään muutakaan. Itse asiassa tällä konseptilla ei edes tarvitse tuottaa mitään, koska jokainen kuntoutettava tuottaa toiminnan järjestäjälle 10,09 euroa päivässä. Sen verran valtio maksaa kuntouttamistukea kunnalle, joka poikkeuksetta ohjaa tuen toiminnan järjestäjälle.

Tuoterengas saa siis varmaa voittoa jo pelkästään itse toiminnasta. Kaikki myynnistä saatava liikevoitto on ylimääräistä tuloa, jota ainakaan tuotantokustannukset eivät rasita. Ja sitten johtaja kehtaa vielä paheksua maailmalla toimivia halpatuottajia. Kuten eräs fb-kaverini totesi, niin Tuoterenkaan ei kannata hakea mölkylle ainakaan reilun kaupan sertifikaattia.

Tuoterengas ei tule koskaan saamaan kilpailijoita. Yksikään normaalisti toimiva yritys ei voi kilpailla sellaisen kanssa, jolla ei ole työvoimakustannuksia, vaan joka saa tuloa jopa työntekijöiden ottamisesta. Jos joku palkkaisi työntekijöitä vastaavalla palkalla, niin hän olisi välittömästi oikeudessa kiskonnan tapaisesta työsyrjinnästä.Jos tämä ei ole kilpailun vääristämistä, niin sitten en tiedä mikä sitä on.

 

 

Tietävätkö ne itsekään?

Osallistavan sosiaaliturvan puolestapuhujia kuunnellessa tulee väkisin sellainen olo, että he eivät itsekään ole selvillä mitä ovat tekemässä. He sekoittavat käsitteitä ja puhuvat työllistämisestä silloin, kun tarkoittavat palkatta ja pelkkää sosiaalietuutta vastaan tehtävää työtä. Otan esimerkin päivän sanomalehti Karjalaisesta ja kommentoin väliin asiaa selkokielellä:

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamon mukaan kuntien pitäisi ottaa enemmän vastuuta pitkäaikaistyöttömien työllistämisestä.

– Kun kunnat kilpailuttavat julkisia hankintoja, niiden pitäisi valita palveluntuottaja, joka sitoutuu työllistämään vaikeasti työllistyviä.

Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että pitkäaikaistyöttömiä annettaisiin yrityksiin tekemään palkatonta työtä työkokeilun tai kuntouttavan työtoiminnan nimellä. Parhaiten kilpailutuksessa menestyisi se yritys, joka suostuu ottamaan eniten ilmaista työvoimaa. Hyöty koituisi yritykselle ja kunnalle, mutta mitättömän palkan maksaisi yhteiskunta sellaisena sosiaalietuutena, jolla ihminen juuri ja juuri pysyy hengissä.

Hiilamo puhuu työllistämisestä kuntien mahdollisuutena, ei velvollisuutena.

– Tämä toisi kunnille säästöä, koska ne välttyisivät maksamasta osaansa työmarkkinatuesta ja toimeentulotuesta. Samalla toteutuisi sosiaalinen oikeudenmukaisuus: Ihmiset, jotka eivät pääsisi muuten mihinkään töihin, työllistyisivät kunnassa, Hiilamo selventää.

Kunnat todellakin säästäisivät Kelan ns. sakkomaksuissa. Nykyisinhän kunta joutuu maksamaan Kelalle puolet yli 500 päivää työttömänä olleen työmarkkinatuesta ellei se ole järjestänyt kuntouttavaa työtoimintaa. Hallitus kaavailee sakkomaksun muuttamista siten, että kunta maksaisi koko työmarkkinatuen jo 300 päivän työttömyyden jälkeen.

Palkattoman työn järjestäminen vähentäisi kuntien kustannuksia tältä osin. Sen sijaan on täyttä hölynpölyä väittää, että myös toimeentulotukimenot pienenisivät. Jos työmarkkinatuella oleva jo tällä hetkellä saa toimeentulotukea, niin ei tuen tarve mihinkään katoa hänen siirtyessään tekemään työtä pelkkää työmarkkinatukea vastaan. Toimeentulotuen tarve vain kasvaa, koska sinne työpaikalle on jotenkin myös päästävä.

En ymmärrä mitä sosiaalisesti oikeudenmukaista on siinä, että minnekään muuanne työllistymätön pääsee tekemään palkatonta työtä kunnalle tai kunnan välittämänä jollekin yritykselle.

Näillä puhujilla tuntuu myös olevan sellainen käsitys, että kaikki loksahtaa jotenkin itsestään paikoilleen, kunhan vain työttömiä alkaa ilmestyä tekemään niitä töitä. Työpajat käynnistyvät jotenkin automaattisesti ja palkattomilla työntekijöillä on työkyky ja motivaatio kohdallaan tarttua välittömästi työhön kuin työhön. Työnjohtoa, opastusta, työsuojelua ja muita sellaisia pikkuseikkoja ei tarvitse ajatella ollenkaan.

Ei niitä ajatellakaan. Tärkeintä tuntuu olevan, että laiskat lurjukset saadaan pakotettua tekemään jotain vartioinnin alaisena. Siinä käy niin, että kohta metsissämme istuu työvelvollisia nuotiotulilla. Heidän pitäisi olla risusavotassa, mutta kukaan ei ennätä neuvoa heille työtehtäviä. Tai ei uskalla mennä sitä tekemään. Tarpeekseen saanut orjaporukka saataa uittaa piiskurinsa suolammessa.

 

 

Oman oksan sahaajat

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon suunnittelemaa osallistavaa sosiaaliturvaa kannattavat kaikkein kovimmalla äänellä ne, jotka pitävät omaa työpaikkaansa turvattuna. Heitä on yllättävän paljon varsinkin julkisella sektorilla. Varoitusmerkeistä huolimatta kuntien ja valtion palkkalistoilla olevat pitävät itseään ja työtään täysin korvaamattomina. Eihän nyt palkatonta työtä tekevä voi mitenkään uhata ammattitaitoista palkkatyövoimaa.

Vaan mikä on totuus? Otetaanpa ihan käytännön tilannekatsaus nykyhetken kuntatasolta. Useissa kunnissa käydään parhaillaan yt-neuvotteluja lomautusten takia. Kyse on tässä vaiheessa ihan vain viikosta tai kahdesta, mutta ammattijärjestöt vastustavat asiaa kovasti. Niin pitääkin.

Näissä yt-neuvotteluissa on pyydettävä ammattijärjestöiltä lupa käyttää lomautusten aikana palkkatuettua työvoimaa. Työt on hoidettava jotenkin. Käytännössä on kuitenkin ihan samantekevää mitä ammattijärjestöt sanovat. Sitä korvaavaa työvoimaa tulee joka tapauksessa koko ajan lisää ja he tulevat lomautusten aikana tekemään palkatun työvoiman työt.

Palkkatuetun työn ja palkattomien työllistämistoimien välinen ero tunnetaan huonosti. Kaikesta puhutaan nykyisin työllistämisenä, vaikka palkkaa maksetaan vain palkkatuella palkatuille. Käsitteitä sekoitetaan ihan tahallisen tuntuisesti. Suurin osa uudesta väestä on kuntouttavassa työtoiminnassa eikä heille makseta mitään palkkaa.

Kun kunta lomauttaa, niin lomautettujen työtä ei saa korvata palkkatuetulla työvoimalla ilman ammattijärjestöjen lupaa. Kuntouttavassa työtoiminnassa olevat eivät kuitenkaan ole työsuhteessa eivätkä saa palkkaa, joten heidän käyttämistään korvaavana työvoimana ei estä mikään laki. Laki päin vastoin velvoittaa kuntaa järjestämään kuntouttavaa työtoimintaa, jonka on lisäksi oltava järkevää tekemistä.

Jokaisessa kunnassa on paljon työttömiä eri alojen ammattilaisia, joita on helppo määrätä kuntouttavaan työtoimintaan lomautusten ajaksi. Kun tämän järjestelyn edullisuus selviää kunnille ihan konkreettisesti, niin kiusaus siirtyä lomautuksista irtisanomisiin tulee olemaan suuri.

Tämä on siis tilanne jo nyt. Jos ja kun osallistava sosiaaliturva tulee voimaan, niin ammattitaitoisen ilmaistyövoiman hankkiminen on vielä helpompaa. Samaan aikaan valtiovalta pitää huolen siitä, että kuntien talous kiristyy ja yt-neuvottelut tulevat jatkumaan. Tämän tosiasian pohjalta voi jokainen vetää ihan omia johtopäätöksiä.

Ehkä siellä kunnavirastojen kahvioiden pöydissä kannattaisi vähän miettiä onko osallistava sosiaaliturva sittenkään niin hirveän hyvä asia. Kun irtisanottu kunnan työntekijä tulevaisuudessa laitetaan tekemään omaa entistä työtään palkatta, niin tunnen varmasti suurta kiusausta sanoa jotain etukäteen miettimisen kannattavuudesta.

Vanha totuus pitää paikkansa: Jos luulet olevasi korvaamaton, niin tökkää sormi täysinäiseen vesiämpäriin. Jos veteen jää kolo, niin olet korvaamaton.

Osallistava sosiaaliturva

Eilisillan Ajankohtaisessa kakkosessa mies hoiti leppoisasti puutarhaa ja sanoi olevansa tyytyväinen. Hän oli jo neljättä vuotta samassa paikassa kuntouttavassa työtoiminnassa ja sanoi tekevänsä työtä neljä tuntia neljänä päivänä viikossa. Palkkaa hän ei tietenkään saa, vaan hänelle maksetaan työmarkkinatuki ja yhdeksän euroa kulukorvausta päivässä.

Sitten haastateltiin hymyilevää sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikkoa ja myös Susanna Huovinen pääsi ääneen. Risikko oli lieventänyt elokuun alun puheitaan ja puhui nyt vastikkeellisen sosiaaliturvan sijaan osallistavasta sosiaaliturvasta. Palkatta tehtävä työ ei siis ole enää mitään palkatonta pakkotyötä, vaan työttömälle annetaan peräti oikeus osallistua yhteiskunnan  toimintaan – tietenkin palkatta.

Kyseessä on täsmälleen sama asia kauniimmassa paketissa. Osallistavalla sosiaaliturvalla tarkoitetaan velvollisuutta palkattomaan työhön sosiaalietuuksien alentamisen uhalla.

Hallitusohjelman mukaan ”kehitetään työikäisille osallistavaa sosiaaliturvaa syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja työn kannustavuuden lisäämiseksi”.

Syksyllä 2013 laadittavassa toimenpideohjelmassa määritellään osallistavan sosiaaliturvan sisältö. Ohjelmassa selkeytetään lainsäädäntöä ja monipuolistetaan osallistumisen mahdollisuuksia hyödyntäen mm. sosiaalista ja muuta kuntoutusta, koulutusta sekä työvoimahallinnon keinoja.

Suunnitteilla on, että julkisten hankintojen arvosta jopa viisi prosenttia käytettäisiin työllistämiseen. Tässä kohtaa ei saa antaa puheen työllistämisestä hämätä. Työllistämisellä tarkoitetaan nykyisin lähes aina työvoimapoliittisia toimenpiteitä, joiden tavoitteena on sijoittaa työtön palkattomiin töihin. Tämän suunnitelman sisällöstä ei ole tarkempaa tietoa, mutta mitä ilmeisimmin se tarkoittaa ilmaista työvoimaa valtiolle, kunnille ja yhdistyksille. Pahoin pelkään, että myös hankintakilpailun voittavat yritykset tulevat saamaan osansa, kunhan tarvittavat lakimuutokset on tehty.

Risikko ja Huovinen korostivat moneen kertaan, että nyt ei ole kyse mistään tempputyöllistämisestä, vaan ihan oikeista töistä. Palkasta he eivät kuitenkaan puhuneet mitään ja koko ohjelma kertoi vain ja ainoastaan osallistavasta sosiaaliturvasta. Tästä voi jokainen täysijärkinen päätellä, että näistä ministereiden oikeista töistä ei ole pienintäkään aikomusta maksaa palkkaa. Tekisi mieli päätellä myös, että ministerit suunnittelevat Rikoslaissa rangaistavaksi määriteltyä kiskonnantapaista työsyrjintää.

Kertoi Risikko sentään osallistumisesta tulevasta palkkiosta. Osallistujille sosiaalietuus maksetaan täysimääräisenä eli sitä ei nykyisestään leikata. Kääntäen tämä tarkoittaa sitä, että pakkotöihin – anteeksi, osallistumaan – haluttomat ja kyvyttömät saavat rangaistuksen. Heidän etuuksiaan leikataan.

Kun pakkotyöstä tehdään riemulla vastaanotettava osallistumisen oikeus, niin ei palkasta tarvitse jatkossakaan puhua. Riittää, että muistaa mainita synkällä äänellä syrjäytymisen hirmuisen peikon, joka uhkaa iloisesta osallistumisesta kieltäytyjää. Lisäksi alennettu sosiaalietuus toimii tehokkaammin kuin ruoska.

Väärin aktivoiduttu

Työnhakijalla, joka palkatta työskentelee yrityksessä tai sellaisissa tehtävissä, jotka yleisesti tehdään työsuhteessa tai yritystoimintana, ei ole oikeutta työttömyysetuuteen.

Tämän Työttömyysturvalain 2 luvun 4 §:n 2 momentin sai karvaasti kokea kukkarossaan se parkanolainen työtön, joka auttoi ystäväänsä tämän kierrätyskeskuksen avajaisissa keittämällä kahvia. TE-toimisto katsoi hänen tehneen työtä, jota yleisesti tehdään työsuhteessa palkkatyönä ja katkaisi hänen työttömyysetuutensa.

Työtön ei siis saa tehdä palkatta missään mitään sellaista, mistä normaalielämässä maksetaan palkkaa. Työttömän työpanoksella ei saa korvata palkkatyötä. Näinkö se menee?

Ei mene. Jos tätä lainkohtaa tulkittaisiin aina ja kaikkialla yhtä kirjaimellisesti, niin silloin jokaisen työkokeilussa tai kuntouttavassa työtoiminnassa olevan palkatonta työtä tekevän työttömyysetuus pitäisi katkaista.  He kaikki tekevät sellaista työtä, joka muuten jouduttaisiin teettämään palkkatyönä. Näin on pakko olla ainakin silloin, jos nämä palkattomat työt ovat tarkoituksensa mukaisesti järkeviä ja tarpeellisia tehtäviä. Jos ne ovat peukaloiden pyörittelyä työpajassa, niin silloin se työpanos ei vaaranna kenekään palkkatyötä.

Tässä tapauksessa siis työtön aktivoitui väärällä tavalla ja meni itse tekemään jotain järkevää. Hänen olisi pitänyt odotella, että TE-toimisto olisi määrännyt hänen jonnekin keittämään sitä kahvia. Tai sitten kierrätyskeskuksen perustaneen ystävän olisi pitänyt pyytää hänet työkokeiluun sillä riskillä, että TE-toimisto olisi voinut ihan keljuillessaan lähettää paikalle jonkun muun.

Jos ystävä olisi perustanut toimintaansa varten yhdistyksen tai säätiön, niin hän olisi saanut ilmaisen työntekijän kuntouttavan työtoiminnan kautta.

Kun touhu tehdään oikein, niin jopa liiketoimintaa voidaan pyörittää palkattomalla työvoimalla. Enontekiön kunta suunnittelee konkurssikypsän Hetan Hiihtomaan toimintaa toteutettavaksi kokonaan työpajatoimintana. Työn siis tekevät palkattomat työelämävalmennettavat, työkokeilijat ja kuntouttavassa työtoiminnassa olevat.  Pellon Ritavalkea toimii esimerkkinä ja siellä laskettelukeskuksen hoitamisessa ovat mukana työelämään valmennettavat nuoret.

Tästä luulisi älähtävän jo elinkeinoelämänkin. Palkattomat työntekijät ovat merkittävä kilpailuetu ja hiihtokeskus jos mikä on sellainen yritys, jossa palkattomalla työllä korvataan sellaista työtä, joka normaalisti tehdään työsuhteessa.

Mahtaakohan paikallinen TE-toimisto katkaista näiden työntekijöiden työttömyysetuuden? Ei katkaise. Se kiittelee yritystä, kuntaa ja ennen kaikkea itseään hienosti hoidetusta työllistämisestä.

Nyt on aktoivoitu oikein eikä olla menty aktivoitumaan omin päin.

Menneisyys elää

Peruspalveluministeri Paula Risikon tiedot sosiaalietuuksista ovat ilmeisen hatarat. Näin voisi päätellä hänen ehdotuksestaan laittaa sosiaalietuudet vastikkeellisiksi.

Sosiaali- ja terveysministeriön nettisivujen mukaan Suomessa asumiseen perustuvia etuuksia ovat kansaneläke ja takuueläke, vähimmäismääräiset sairauspäivärahat ja muut sairausvakuutuskorvaukset, vähimmäismääräiset äitiys-, isyys- ja vanhempainrahat sekä työttömän peruspäiväraha ja työmarkkinatuki

Kun tämä merkillinen asia selvisi ministerille, niin hänelle tuli kiire täsmentää puheitaan siten, että vastikkeellisuus koskisi tienekin vain terveita ja työkykyisiä eli käytännössä vain työttömyysetuuksia saavia. Tämä työttömien velvollisuus palkattomaan työhön on taas kerran pyrkimys palata menneeseen. Tarkkaan ottaen siitä menneisyydestä ei koskaan ole päästykään eroon.

Vuosina 1663-1883 maassamme oli palveluspakko. Jokaisen oli oltava jonkun palveluksessa, jos hän ei ollut itsenäinen yrittäjä tai maanviljelijä. Työtön katsottiin irtolaiseksi ja hänet passitettiin pakkotyölaitokseen tai kehruuhuoneeseen tuomittujen rikollisten joukkoon. Tämä tapahtui ilman oikeudenkäyntiä pelkällä hallinnollisella päätöksellä.

“Ohjesäännön mukaan irtolaisista oli pantava kehruuhuoneeseen vain yli 14-vuotiaat työkykyiset naiset. Työ kehruuhuoneessa käsitti kutomateollisuuden eri alat lankojen kehräämisestä erilaisten vaatetusaineiden valmistamiseen saakka.Tavallismpia töitä olivat häkilöiminen, villojen karstaaminen, kehrääminen, höyhenien riipiminen ja sukan kutominen. Kehruuhuoneet tyydyttivät suuren osan vankiloiden ja sairaaloiden pito- ja makuuvaatetarpeesta. Myös yksityisille myytiin kankaita ja kudontatuotteita. Vuonna 1823 annettu ohjesääntö sääteli tarkkaan vankien päivärutiineja. Paitsi vankila, kehruuhuone oli huomattava käsiteollisuuslaitos. Määräävänä tarkoitusperänä oli siveellisen kasvatuksen rinnalla pyrkimys saada hoidokkien työstä valtiolle ansiotuloja sekä aatteellinen ajatus levittää käsityötaitoa rahvaan keskuuteen.” (Lappeenrannan kehruuhuone 1800-luvulla)

Pakkotyö siis paransi sairaudesta nimeltä työttömyys ja siinä sivussa saatiin tuloja valtiolle. Palveluspakosta luovuttiin, mutta yhä edelleen irtolaiseksi leimattin helposti. Siihen riittivät pelkkä työttömyys ja sen seurauksena vietettävä pahantapainen elämä. Parannuskeino oli vanha tuttu:

“Työlaitoksessa hoidettakoon irtolaista siksi, kunnes on saatu perusteltua syytä olettaa, että hän tulee viettämään säännöllistä ja kunniallista elämää, kuitenkin enintään yksi vuosi taikka, jos häntä lähinnä edellisten viiden vuoden aikana jo on työlaitoksessa irtolaisuuden vuoksi hoidettu tai samana aikana pidetty pakkotyössä, enintään kolme vuotta.

Jos on todennäköistä, että hoidettava työlaitoksesta päästettynä viettää säännöllistä ja kunniallista elämää, voidaan hänet ehdollisesti päästää työlaitoksesta, ei kuitenkaan ennenkuin kolme kuukautta on kulunut siitä, kun hänet siihen otettiin.

Kun hoidettava on ehdollisesti päästetty työlaitoksesta, on hän yhden vuoden irtolaisvalvonnan alainen; ja voidaan hänet sinä aikana palauttaa takaisin työlaitokseen, ellei hän noudata annettuja määräyksiä ja ohjeita.” (Vuoden 1936 Irtolaislain 10 §)

Välillä elettiin hyvinvointivaltiossa, jossa työttömilläkin oli ihmisarvo. Sitten tuli 1990-luvun lama ja työttömyys lisääntyi. Se oli tietenkin laiskuutta, joten vanhat keinot otettiin käyttöön nykyaikaan päivitettynä. Kuntouttavaan työtoimintaan passitetaan hallinnollisella päätöksellä 500 päivää työmarkkinatukea saanut työtön. Nyt hallitus on päättänyt, että aika lyhennetään 300 päivään.

“Kuntouttavaa työtoimintaa järjestetään 3–24 kuukauden mittaiseksi jaksoksi kerrallaan. Jakson aikana henkilön tulee osallistua kuntouttavaan työtoimintaan vähintään yhden ja enintään viiden päivän aikana kalenteriviikossa. Yhden päivän aikana kuntouttavan työtoiminnan tulee kestää vähintään 4 tuntia.

Edellä 2 momentissa tarkoitetun jakson päättyessä aktivointisuunnitelma on uudistettava noudattaen mitä 3 luvussa aktivointisuunnitelmasta säädetään.” (Vuoden 2001 laki kuntouttavasta työtoiminnasta 13 §).

Ei siis mitään uutta auringon alla.

Lisää hikipajoja

Viimeksi kirjoitin kotimaisista hikipajoista, joissa kuntouttavassa työtoiminnassa olevat tekevät palkatonta työtä ja kuntouttavaa työtoimintaa järjestävä säätiö kerää voitot. Asiasta kirjoitti myös Tasavallan harjoittelijat ja tukityöllistetyt THT ry:n puheenjohtaja Kari Laurila omaan blogiinsa.

Tämä palkaton työ tulee ensi vuonna lisääntymään räjähdysmäisesti ja syynä siihen on tulossa oleva lakimuutos. Tällä hetkellä kuntouttavaan työtoimintaan voidaan määrätä jokainen 500 päivää työttömänä ollut. Alle 25-vuotiailla työttömyysaika on paljon lyhempi. Ensi vuoden alussa työttömyysaika 25 vuotta täyttäneillä lyhenee 300 päivään.

Kunnan velvollisuus on järjestää kuntouttavaa työtoimintaa. Jos se ei sitä järjestä, niin se joutuu maksamaan Kelalle ns. sakkomaksuna puolet työttömien saamasta työmarkkinatuesta. Ensi vuoden alusta lähtien kunta joutuu maksamaan sakkona koko työmarkkinatuen määrän.

Tämä tarkoittaa sakkomaksujen yli kaksinkertaistumista. Koko työmarkkinatuen maksaminen nykyisen puolikkaan sijaan kaksinkertaistaa maksut ja työttömyysajan lyhentäminen 200 päivällä tuo lisää maksettavaa.

Miten kunnat sitten reagoivat tähän? Vastaus on ilmiselvä: ne tietenkin järjestävät kuntouttavaa työtoimintaa. Toiminnalla ei lain mukaan saa korvata palkkatyötä, mutta tästä kiellosta eivät kunnat ole koskaan piitanneet. Kuntouttavana työtoimintana tehdään ihan kaikkea mahdollista toimistotöistä rakennusten purkamiseen. Käykääpä vaikka jututtamassa oman kuntanne puistotyöntekijöitä niin huomaatte, että moni heistä on kuntouttavassa työtoiminnassa.

Kunta itse ei voi järjestää kaikille toimintaa. Tähän saumaan iskevät ja ovat jo iskeneet erilaiset yhdistykset ja säätiöt, joille kunta voi ulkoistaa toiminnan järjestämisen. Samalla kunta ohjaa valtiolta saamansa 10,09 euron suuruisen päivittäisen korvauksen toiminnan järjestäjälle.

Nämä yhdistykset ja varsinkin säätiöt voivat teettää kuntoutettavillaan ihan mitä tahansa työtä. Tästä on hyviä esimerkkejä tuossa Laurilan kirjoituksessa. Voitot kerää järjestäjä ja työntekijä saa vain työmarkkinatuen ja yhdeksän euron päivittäisen kulukorvauksen.

Lainsäädäntö mahdollistaa jo nyt jatkuvan palkattomien työntekijöiden virran. Kun työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuneelle laaditaan aktivointisuunnitelma, niin sinne otetaan yleensä automaattisesti kuntouttava työtoiminta yhdeksi vaihtoehdoksi. Jos työvoimavirkailija arvioi että työnhakijalle ei lähiaikoina voida järjestää palkallista työtä, niin kuntouttava työtoiminta on pakko ottaa aktivointisuunnitelmaan.

Periaatteessa aktivointisuunnitelma tehdään yhdessä työnhakijan kanssa, mutta käytännössä laki antaa TE-toimistolle diktaattorin valtuudet.

Nyt joku sanoo, että kunnathan voivat järjestää palkkatuettua työtä. Niin voivat, mutta käytännössä ne eivät sitä tee. Ei kannata  maksaa yhtään palkkaa, kun työntekijöitä saa ilmaiseksi. Lisäksi moni kunta joutuu lomauttamaan omia työntekijöitään. Lomautus estää palkkatuetun työn järjestämisen.

Kun luette lehdestä työpajan perustamisesta omaan kuntaanne, niin se uutinen tarkoittaa työvelvollisuusleirin perustamista.

Kotimaiset hikipajat

Meillä kauhistellaan aasialaisia hikipajoja, joissa ihmiset tekevät työtä mitättömän pienellä palkalla. Samaan aikaan meillä ylistetään pyyteettömiksi ihmisten auttajiksi kuntien ja erilaisten säätiöiden perustamia työpajoja, joissa työntekijöille ei makseta palkkaa ollenkaan. He saavat vain työmarkkinatuen ja yhdeksän euron päivittäisen kulukorvauksen työpanoksestaan.

Ruotsalainen nettikauppa käyttää rovaniemeläistä työttömien pajaa postitukseensa. Työpajan on perustanut säätiö, joka on laajentamassa toimintaansa. Sillä tulee olemaan saman katon alla 13 työpajaa, mm. ompelimo, metallipaja ja puusepänverstas. Niistä voi tilata pieniä töitä, kuten korjausompelua ja pieniä puusepäntöitä. Asiasta kertoi Yle nettisivullaan.

Kuten asiaan aina kuuluu, niin toimitusjohtaja tyrmää väitteen siitä, että sopimus ruotsalaisen nettikaupan kanssa olisi halvan työvoiman käyttöä. Hänen mielestään on tärkeää, että työelämävalmennettavilla ja kuntoutettavilla on nimenomaan mielekästä ja tarkoituksellista työtä. Työntekijät eivät ole työntekijöitä, vaan asiakkaita.

Ei siellä halpatyoimaa olekaan, vaan ilmaista. Minun mielestäni jokainen työtä tekevä on työntekijä. Nämä säätiöt ovat vain keksineet etevän tavan välttyä maksamasta palkkaa ja palkan sivukuluja, järjestää työterveyshuollon ja työsuojelun ja yleensä huolehtia kaikista työnantajille kuuluvista velvollisuuksista. Haastateltu 19-vuotias lähihoitajan opinnot kohta aloittava nuori nainen ei taatusti ole kuntoutuksen tai työelämävalmennuksen tarpeessa. Häntä on vain höynäytetty kunnolla.

Niin on höynäytetty myös viranomaisia ja koko kansaa. Tämäkin säätiö väittää, että se ei tuota voittoa. Jos näin on, niin silloin se vääristää kilpailua. Kukaan ei pysty kilpailemaan markkinoilla sellaisen toimijan kanssa, jolla ei ole ollenkaan työvoimakuluja.

Minäpä kerron miten tämä homma oikeasti menee. Kunnan velvollisuus on järjestää kuntouttavaa työtoimintaa pitkäaikaistyöttömille. Jos se ei sitä järjestä, niin se joutuu maksamaan Kelalle puolet työmarkinatuen kustannuksista ns. sakkomaksuna. Kun kunta toimintaa järjestää, niin se välttyy sakkomaksulta ja saa valtiolta 10,09 euroa jokaista kuntoutettavaa kohti päivässä.

Useat kunnat ovat ulkoistaneet toiminnan järjestämisen juuri tämankaltaisille säätiöille. Samalla kunta yleensä päättää ohjata tämän 10,09 euron suuruisen kuntoutustuen toiminnan järjestäjälle eli tälle säätiölle. Säätiö siis saa tässäkin tapauksessa rahaa siltä silmälasifirmalta, jolle se tekee töitä. Lisäksi se saa valtiolta kunnan kautta 10,09 euroa jokaisesta työntekijästä jokaisena työpäivänä. Ja se työntekijä eli ”asiakas” saa työmarkkinatuen ja yhdeksän euroa.

Niin, meillä ei ole hikipajoja. Meillä on vain säätiöitä, jotka auttavat asiakkaitaan teettämällä heillä palkatonta työtä.

Ja taas yksi…

Kun julkisesti avaa yhteiskunnallista keskustelua, niin avaajan olisi hyvä tietää edes vähän aiheestaan. Jatkuvasti putkahtelee esiin työttömyyskorvauksen vastikkeelliseksi vaatijoita, joilla ei ole hajuakaan aiheesta. He näkevät vain tekemätöntä työtä ja työttömiä ja oivaltavat heti palkattoman työn olevan ratkaisu tähän ongelmaan.

Tässä taas yksi yhteiskunnallinen ajattelija, jonka tuotos mahtuu kätevästi kuvakaappaukseen:

Nämä palkattoman työn vaatijat eivät koskaan ymmärrä palkan ja työttömyyskorvauksen välistä eroa. Palkka on sitä rahaa, mikä maksetaan TES:n mukaisesti korvauksena tehdystä työstä. Työttömyyskorvaus puolestaan on se mitätön summa, millä työtön pidetään hengissä sen aikaa, että hän saa itselleen palkallista työtä.

Nämä ajattelijat ovat vaatimassa kahden kerroksen työmarkkinoita. Heidän mallissaan työtön ja palkattu työntekijä tekisivät samaa työtä rinta rinnan, mutta vain toiselle maksettaisiin palkkaa.

Palkattoman työn ehdottajat ovat vaatimassa työttömille kunnallista työvelvollisuutta. He eivät tiedä, että sellainen on jo olemassa kuntouttavan työtoiminnan nimisenä. Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain mukaan jokainen pitkäaikaistyötön voidaan velvoittaa kuntouttavaan työtoimintaan työmarkkinatuella ja yhdeksän euron päivittäisellä kulukorvauksella.

Kuntouttavassa työtoiminnassa ei ole muuta kuntouttavaa kuin nimi. Siihen ei voida määrätä sellaista vajaakuntoista, joka tarvitsee sosiaali- tai terveyspalveluja. Hänet on ohjattava niiden pariin niin pitkäksi aikaa, että hän kuntoutuu työkykyiseksi. Vasta sitten hän kelpaa kuntouttavaan työtoimintaan. Jos ette usko, niin lukekaa laista.

Tällä kertaa tämän loistoidean näyttää saaneen perussuomalainen, mutta ihan kaikissa puolueissa heitä on.   Puoluekannasta riippumatta jokainen tämän idean saanut pitäisi välittömästi irtisanoa nykyisestä työstään ja ottaa takaisin tekemään sitä kuntouttavana työtoimintana tai työkokeiluna. Ehkä se saisi ajattelemaan asiaa ihan järjen kanssa.

Varsinaiset nollasopimukset

– Edessä sanotaan toveri, toveri, mutta kun selkänsä kääntää, niin jo varastetaan rukkaset.

Tämä vanha vitsi toteutuu taas kerran, kun vertaillaan eduskuntapuolueiden suhtautumista nollasopimuksiin ja täysin palkattomaan työhön. Kaikki tuomitsevat nollasopimukset jyrkästi, mutta en ole koskaan huomannut yhdenkään kansanedustajan mistään puolueesta tuomitsevan palkatonta työtä.

Nollasopimus on sellainen työsopimus, jossa työntekijä ei tiedä etukäteen, kuinka paljon työvuoroja hän seuraavaan työvuorolistaan saa vai saako yhtään.

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton nuorisojaosto (JHL) kysyi eduskuntaryhmien kantoja nollatuntisten työsopimusten käyttöön. Ainakin keskustan, vasemmistoliiton, vihreiden, sdp:n sekä perussuomalaisten riveissä kiellettäisiin nollasopimukset täysin.

– Nollasopimukset ovat ehdottomasti kiellettäviä ja tuomittavia. Ne ovat orjatyösopimuksia. Ihmistä ei voi pitää löyhässä hirressä jatkuvasti, työntekijällä on oikeus tietää onko hänellä viisi tuntia viikossa töitä vai viisi tuntia päivässä töitä, kertoo perussuomalaisten Maria Tolppanen.

Tolppanen pitää työmarkkinajärjestöjä hampaattomina, koska järjestöjä ei kiinnosta nuoret tai osa-aikaiset työntekijät.

Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon mukaan puolue on jo vuosia kiinnittänyt huomiota pätkätöiden ja silpputöiden ongelmallisuuteen. Hänen mukaansa lainsäädännössä pitäisi tehdä uudistuksia siten, ettei näitä sopimuksia voida ylipäänsä tehdä.

– Työlainsäädäntö ja sosiaaliturvalainsäädäntö eivät ole ajan tasalla, siksi itse kannatan perustuloa sosiaaliturvana.

Myös kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen kannattaa sosiaaliturvalainsäädännön päivittämistä.

Vasemmistoliitossa uskotaan, että nollatuntisopimukset rapauttavat yleistä käsitystä työlainsäädännöstä ja työsopimusten merkityksistä. Anna Kontulan mukaan toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa työnantajan on pystyttävä tarjoamaan jonkinlainen minimituntimäärä.

Olen ehdottoman samaa mieltä nollasopimuksista kaikkien näiden Ylen uutisessa mainittujen kansanedustajien kanssa. Nollasopimusta voidaan hyvin luonnehtia vaikka orjasopimukseksi, mutta kyllä se varsinainen orjuus on ihan muualla.

Se on kuntouttavassa työtoiminnassa ja palkattomassa työkokeilussa. Molempien tarkoitus on hyvä, mutta niitä käytetään johdonmukaisesti ja järjestelmällisesti väärin. Terveet ja työkykyiset laitetaan kuntouttavaan työtoimintaan pelkän työttömyyden keston perusteella ja se ”kuntoutus” voi olla mitä tahansa. Pahin tietämäni tapaus on sellainen, että alan ammattilainen on hoitanut entistä työtään palkatta kaksi vuotta. Kuntoutusjakson päätyttyä on aloitettu uusi kuntoutus ja palkaton työ jatkuu.

Meidän kunnassamme tietty miesporukka kutsutaan kuntouttavaan työtoimintaan aina silloin, kun kunta päättää purkaa jonkin tarpeettomaksi käyneen rakennuksen. Juuri silloin huomataan, että onhan meillä tosiaan kuntoutuksen tarpeessa olevia kavereita.

Työkokeilussa ei ole aikomustakaan maksaa palkkaa nyt eikä tulevaisuudessa. Kun kokeilujakso on päättynyt, niin remmiin astuvat uudet kokeilijat.

Nyt kun meillä on eduskunta täynnä työväenpuolueita, niin odotan mielenkiinnolla jyrkän tuomitsevaa kannanottoa palkattomaan pakkotyöhön. Tähän asti sitä on vain ylistetty loistavana työllistämisenä.