Orjien kapina

– Viisumisääntöjen mukaan poimijat on heitettävä pois maasta, jos he eivät tee työtä, eivätkä asu kutsujan osoittamassa majapaikassa.

Näin sanoo marjayritys Ber-Exin toimitusjohtaja Kari Jansa tiedotusvälineille. Hän on kertomansa mukaan lopen kyllästynyt kapinoiviin tahaimaalaisiin marjanpoimijoihin sekä huligaaneihin, jotka pitävät poimijoita pelinappulanaan.

Näitä huligaaneja ovat lakimies Ville Hoikkala ja vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson, jotka auttavat poimijoita. Jansa tuntuu pitävän toiselta puolelta maailmaa rahdattuja ihmisiä yrityksen orjina, joiden tehtävänä on kerätä marjoja yrityksen määräämällä hinnalla ja maksaa vielä kaikki kulunsa itse.

Hoikkalan mukaan Jansa puhuu pötyä. Ulkomaalaislain mukaan viisumin peruuttamista ja maasta poistamista koskevan päätöksen voi tehdä vain maahanmuuttovirasto, poliisi tai rajavartiolaitos, ei mikään yksityinen taho. Sopimuskumppanilla ei ole myöskään mahdollisuutta käyttää poimijoihin kohdistuvia pakkokeinoja.

Marjanpoimintabisnes on villiä touhua. Thaimaalaiset poimijat ottavat kotimaassaan velkaa päästääkseen Suomeen. Täällä he keräävät marjoja jokamiehenoikeudella ja ovat virallisesti yksityisyrittäjiä. Periaatteessa he saavat myydä saaliinsa kenelle haluavat, mutta käytännössä he ovat matkansa järjestäneen yrityksen armoilla. He asuvat yrityksen määrämissä tiloissa ja työskentelevät yrityksen määräämissä paikoissa yrityksen määrääminä aikoina. Kaikki kulunsa he maksavat itse. Rahaa he saavat vain sen verran, minkä yritys suvaitsee maksaa.

Viitisenkymmentä poimijaa on siis noussut kapinaan. Heidät Ber-Ex halusi heittää nopeasti maasta ulos. Ei ihme, koska yrityksen johtoa vastaan on tehty rikosilmoitus. Jos asianomistajia ei löydy, niin tutkinta loppuu alkuunsa. Uutisointi näyttää kuitenkin aina alkavan yrittäjän puheenvuorolla, jolloin poimijoita puolustavien näkökulma näyttää huligaanien selittelyltä. Toimitusjohtajan ”tyrmistys” näyttää siis olevan myös tiedotusvälineiden lähtökohta.

Tässäpä meille tulevaisuudenkuva Suomen työmarkkinoista. EK, kokoomusnuoret ja monet muutkin vaativat jatkuvasti yleissitovista työehtosopimuksista luopumista. Näin jokainen työntekijä voisi neuvotella yritysten kanssa työehdoista tasavertaisena sopimuskumppanina tai marjanpoimijoiden tapaan peräti yksityisyrittäjänä. Ber-Exin kaltaiset sopimuskumppanit järjestävät sitten mielellään työtä omilla ehdoillaan. Jos ei kelpaa, niin painukaa hiiteen.

Kuin piru Raamattua

– On arvokasta elättää itsensä ja perheensä työllä – ja antaa osuus yhteiseen kassaan. Moni kokee epäreiluksi sen, että kaikki terveet ja työikäiset eivät osallistu työelämään. Tämä nakertaa hyvinvointivaltion hyväksyttävyyttä kansalaisten silmissä. Työn arvostuksessa on nähtävissä selkeä trendi: kaikki työ ei enää kelpaa. Tämä uhkaa murentaa hyvinvointimme perustaa, joten työnteon arvostus on palautettava. Kaikki työ on arvokasta.

– Jatkossakin tarvitsemme riittävät turvaverkot sairauden, työttömyyden, opiskelun, vanhemmuuden tai vanhuuden varalle. Siksi perusturvaakin on korotettu tämän hallituksen aikana. Mutta turvaverkot eivät saa johtaa työikäisten ihmisten syrjäytymiseen työelämästä liian pitkäksi aikaa – tai pahimmassa tapauksessa kokonaan. Yhteiskunnan turvan on oltava aktivoivaa muutosturvaa. Se ei vedä alas, vaan nostaa ylös.

Nämä ovat otteita SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen tänään Tampereella pitämästä puheesta Suomalaista hyvinvointivaltiota on uudistettava. Ei puhe ollenkaan huono ole, mutta nuo vahventamani kohdat pomppasivat silmiini.

Urpilainenhan syyllistää työttömiä siitä, että he eivät osallistu työelämään. Hän menee vielä pitemmälle ja antaa ymmärtää, että työttömille ei työ edes kelpaa ja puhuu yhteiskunnan tukiverkosta riippumattona. Tämä kielikuva antaa inhottavasti ymmärtää, että työttömät lojuvat laiskoina viitsimättä kantaa omaa korttaan kekoon. Kaikki työ on Urpilasen mukaan arvokasta, mutta työstä saatavasta palkasta hän ei puhu mitään.

Lääkkeeksi puheenjohtaja näkee aktivoivan muutosturvan. Tämä kohta haisee ikävästi Paula Risikon ja muiden kokoomuslaisten markkinoimalle vastikkeelliselle sosiaaliturvalle.

En nyt viitsi enkä jaksa lukea enempää tuota puhetta kuin piru Raamattua. Sen sanon kuitenkin näin rividemarina, että jos aktivoiva muutosturva tarkoittaa työttömien palkattomien töiden lisäämistä millä tempputyöllistämisen nimikkeellä tahansa, niin puolueella saattaa olla kohta yksi jäsen vähemmän.

Suomella on totuuden hetki, kuuluu tuon puheen otsikon alku. Ilman pienintäkäkään vahingoniloa minun on todettava, että se totuuden hetki on kannatuslukujen valossa SDP:llä ja Urpilaisella. EK:n ja kokomuksen renkinä häärääminen syö väkisin kannatusta. Ja se kannatus ei taatusti nouse sillä, että syyllistetään työttömiä ja muita köyhiä tukiverkon riippumatossa makaajiksi.

Satsaus palkattomaan tulevaisuuteen

Päättäjämme ovat liikuttavan yksimielisiä siitä, että Suomi saadaan nousuun tekemällä työtä. Yhä useampi heistä on myös sitä mieltä, että palkkoja on alennettava tai palkanmaksu on lopetettava ainakin tietyiltä erityisryhmiltä kokonaan. Työttömät tekevät jo nyt palkatonta työtä, mutta vielä heikommassa asemassa näyttävät olevan opiskelijat. He joutuvat kustantamaan opiskeluun liittyvän harjoittelunsa lainarahoin. He siis tekevät palkatonta työtä ja maksavat elatuksensa velalla. Näin kertoi Turun Sanomat.

– Mielestäni opintolaina on hyvä ja turvallinen vaihtoehto opiskeluun liittyvän harjoittelun rahoittamiseen, toteaa EK:n asiantuntija Marita Aho.

Tiedänhän minä, että opiskeluun liittyvä työharjoittelu on satsaus tulevaisuuteen. Minä olen kuitenkin jo niin vanha, että muistan toisenlaisen ajan. Kun vuonna 1980 suoritin pakollisena kunnallistutkintoon kuuluvaa puolen vuoden työharjoittelua, niin kunnalle ei olisi tullut mieleenkään teettää sitä harjoittelua ilmaiseksi. Palkka oli pieni, muistaakseni vähän alle toimistotyöntekijän alimman taulukkopalkan. Opiskelijan kukkarossa se silti oli korvaamaton.

Siihen aikaan työnantajat ymmärsivät satsata omaan tulevaisuuteensa antamalla oppimismahdollisuuden tuleville työntekijöilleen. Nykyisin pidetään itsestään selvänä, että aina on ilmaiseksi tulijoita. Ne ilmaiseksi tulijat ovat lisäksi niin nöyriä, että eivät uskalla edes kysellä palkan perään.

– Useat vastaajista eivät halunneet esiintyä omalla nimellään tai tuoda edustamaansa järjestöä julkisuuteen. Opiskelijat pelkäävät, että he menettävät työllistymismahdollisuutensa omalla alallaan.

Tähän kai tässä pyritään. Työpaikkojen oville halutaan jonottamaan hiljainen nöyrien joukko, joka haluaa tehdä työtä palkatta. Toissailtana Juhana Vartiainen julisti puolen tunnin ajan televisossa omia näkemyksiään. Niiden mukaan työllisyys kasvaa lisäämällä työvoimaa ja alentamalla palkkoja vapaalla sopimusoikeudella.

Tästä ajattelusta tulee väkisin mieleen joukko työpaikan portilla keskenään tappelevista työnhakijoista pitämässä huutokauppaa siitä, kuka tekee työt halvimmalla. Ilmaiseksi tarjoutujat ovat tietenkin etusijalla, mutta jossain vaiheessa joku lupaa maksaa työnantajalle omasta työpanoksestaan.

Tämä ei ollut edes vitsi, vaan tätä jo jotkut ehdottavat ihan vakavissaan. Lukekaapa vaikka tämä Yrittäjän vinkki työttömälle.

Olen ennenkin sanonut, että ihannetyöntekijä on syömätön ja sontimaton työmuurahainen, joka odottelee jossain varastossa kutsua palkattomiin töihin. Kohta hänen pitää olla valmis maksamaan oikeudestaan tehdä työtä.

Uutta sukupolvea kasvatetaan jo tähän.

Tilastollista puppua

Ylen uutisissa kerrottiin äsken ihan vakavalla naamalla, että työttömyys on vähentynyt. Työttömiä on 217 000 ja laskua vuoden takaiseen tilanteeseen on 0,2 %.

Samaan aikaan Työ- ja elinkeinoministeriö kertoo, että työttömiä on 302 700 eli 42 700 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten. Tämä selitettiin tilastointitavan erilaisuudella, mutta asiaan ei paneuduttu sen tarkemmin.

Ministeriön tilasto on lähempänä oikeaa, koska sitä varten oikeasti lasketaan työttömät työnhakijat. Luvusta tosin puuttuvat ne lähes 100 000 työtöntä, jotka ovat aktivointitoimenpiteiden kohteena eli käytännössä palkattomassa työssä. Tilastokeskuksen luvut perustuvat haastatteluun. Näin Tilastokeskus kertoo itse verkkosivullaan:

Työvoimatutkimus (Labour Force Survey) kerää tilastotietoja 15–74-vuotiaan väestön työhön osallistumisesta, työllisyydestä ja työttömyydestä sekä työvoiman ulkopuolisten toiminnasta. Työvoimatutkimuksen tiedonkeruu perustuu Tilastokeskuksen väestötietokannasta kahdesti vuodessa satunnaisesti poimittuun otokseen. Kuukausittainen otos on noin 12 000 henkeä ja tiedot kerätään tietokoneavusteisilla puhelinhaastatteluilla. Vastaajien antamien tietojen pohjalta luodaan kuva koko 15–74-vuotiaan väestön toiminnasta.

Tilastokeskuksen tutkimus ei siis oikeastaan olisi uutisoinnin arvoinen. Tutkijat poimivat väestötiedoista satunnaisesti 12 000 henkilöä teini-ikäisistä vanhuksiin ja kysyvät heiltä työssäolosta. Tulos kertoo tietenkin juuri kyseisten henkilöiden työllisyystilanteen edellyttäen, että he eivät valehtele tutkijalle ihan vain huvikseen.

Tuloksen laajentaminen kuvaamaan kaikkien kansalaisten tilannetta on hatusta vetäistyä puppua, joka on verhottu tilastollisen tutkimuksen kaapuun. Epäilemättä siitä saa kivan kesäuutisen, mutta todellisuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Läpiä päähän

Elinkeinoelämän ja politiikan vaikuttajat ovat kokoontuneet Porin Suomi Areenalle puhumaan läpiä päähänsä ja piristämään kesäistä uutistarjontaa.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus ehdotti lomarahojen ja pekkaspäiväkorvausten poistamista työvoimakustannusten alentamiseksi. Vaikutus olisi noin kuusi prosenttia. Hänen mukaansa palkkaa pitäisi maksaa vain tehdystä työstä.

Järventaus unohti sanoa, että lomarahat ja pekkaspäiväkorvaukset ovat palkkaa tehdystä työstä. Jossain vaiheessa kiinteän palkan osaa on vain sovittu maksettavaksi tällaisina kieltämättä vähän kummallisen kuuloisina erilliskorvauksina. Se on sama asia kuin opettajien kadehdittu kesäajan palkka. Sekin on kiinteä osa kokonaispalkkausta, mutta palkka on vain jaettu siten, että sitä maksetaan myös koulujen ollessa suljettuina.

Eipä silti, kyllähän näistä korvauksista voisi luopua. Siirretään vain sekin raha maksettavaksi oikean palkan nimellä. Koko Järvetauksen ehdotus oli vain sitä iänikuista valitusta liian korkeista työvoimakustannuksista, joista tietenkin haluttaisiin päästä kokonaan eroon. Ja kyllähän niistä nykyvauhdilla päästäänkin. Palkattomat työkokeilut ja kuntouttava työtoiminta lisääntyvät koko ajan, mutta edes ay-liike ei ole kiinnostunut tästä asiasta.

Toisen sammakon päästi kansanedustaja Sampsa Kataja. Hän ehdotti yleistä armahdusta vuosikymmeniä sitten varallisuutta ulkomaille siirtäneille. Rangaistusseuraamuksista luovuttaisiin ja kotimaahan palautettua rahaa verotettaisiin lievemmällä asteikolla. Näin saataisiin lisättyä kotimaisia investointeja.

Sanoisinpa tähän muoti-ilmaisua käyttäen, että ehdotus on oikean suuntainen, mutta riittämätön. Vuosikymmeniä sitten siirretty varallisuus on aikoja sitten muuttanut muotoaan ja jäljet kylmenneet. Siirtäjät lienevät enimmäkseen menneet manan majoille, joten ei heitä edes voisi rangaista.

Ei tällä tavalla kovin paljoa varallisuutta kotimaahan saataisi. Paljon enemmän saataisiin, jos tukittaisiin suuryritysten mentävä laillinen aukko verojärjestelmässä. Tällä tarkoitan tietenkin vaikkapa kunnille monikansallisia terveyspalveluja tuottavia yrityksiä, jotka siirtävät verovaroista saadut tulonsa suoraan veroparatiiseihin laillisesti.

Lailla säädettävä yleinen armahdus kuulostaa muutenkin aika järeältä keinolta pikkusummien takia. Suomen historiassa on tällaista keinoa käytetty kerran. Joulukuun 7. päivänä 1918 säädettiin yleinen armahdus sisällissodassa valkoisella puolella taistelleille. Sen jälkeen ketään ei voitu edes syyttää mistään sodan aikana tapahtuneesta rikoksesta.

Ehkä kauan sitten varojaan ulkomaille siirtäneet ovat Katajan mielestä ansainneet samanlaisen armahduksen. Minun mielestäni Katajan esitys oli pelkkää palstojen täytettä, joka tuskin oli edes tarkoitettu vakavasti otettavaksi.

Työttömiä ja eläkeläisiä

Kansanedustajien sopeutumiseläke on luonut muita työttömiä tasa-arvoisemman säädyn eli entiset kansanedustajat. Sopeutumiseläke koskee ennen vuoden 2011 vaaleja kansanedustajiksi valittuja, mutta ei enää keväällä 2011 ensimmäistä kertaa eduskuntaan päässeitä. Siis jos joku on valittu eduskuntaan vuonna 2007 tai sitä ennen, niin hän on oikeutettu  tähän eläkkeeseen. Samoin oikeus säilyy, jos joku ennen vuotta 2011 edustajaksi valittu on pudonnut eduskunnasta, mutta valitaan sinne myöhemmin uudelleen.

Sopeutumiseläkeläisiä lienee tällä hetkellä viitisenkymmentä henkilöä ja osa heistä on syntynyt 1960- tai peräti 1970-luvulla.

Eläkkeiden määrät eivät ole julkista tietoa, mutta määräytymisen yleiset periaatteet ovat. Yhdestä kaudesta kertyy eläkettä noin 900 euroa kuukaudessa, kahdesta kaudesta noin 1 900 euroa ja kolmesta kaudesta noin 2 800 euroa. Täyden eläkkeen eli noin 3 600 euroa saa neljästä kaudesta. Luvut ovat yli kolmen vuoden takaa, joten summat saattavat nykyisin olla suurempia.

Seitsemän vuotta eli vajaat kaksi kautta kansanedustajana oikeuttaa sopeutumiseläkkeeseen ja tätä eläkettä maksetaan koko lopppuikä. Kaksi kautta eduskunnassa istunut saa siis semmoiset pari tuhatta euroa joka kuukausi. Kukaan ei koskaan vaadi häntä tekemään mitään rahan vastineeksi.

Kun tavallinen kansalainen jää työttömäksi, niin hän saa ensin ansiosidonnaista päivärahaa määräajan, mikäli kuuluu ammattiliittoon. Sen jälkeen hän putoaa peruspäivärahalle ja myöhemmin työmarkkinatuelle. Niiden molempien suuruus on 32,46 euroa päivässä ja sitä maksetaan viitenä päivänä viikossa. Tästä maksetaan veroa 20 %. Lisäksi työtön saa jatkuvasti kuulla ihan eduskunnasta asti vaatimuksia mennä vaikkapa lumitöihin saamiensa rahojen vastineeksi.

Kaikki työttömät ovat tasa-arvoisia, mutta työttömät kansanedustajat ovat tasa-arvoisempia kuin muut.

Aate ja todellisuus

Viestini ay-liikkeelle on: näpit irti minun elämästäni, ette ole auttaneet minua mitenkään ikinä. En kaipaa typeriä yleissitovia sopimuksianne. Törkyargumentointilinjalla pitäytymisenne lisää vielä vielä entisestäänkin inhoani teitä kohtaan.

Tällaiset terveiset ay-liikkeelle lähettää blogissaan eräs työtön libertaari, joka uskoo työllistyvänsä paremmin ilman yleissitovia työehtosopimuksia. Hänen ihannevaltiossaan työnantajat suorastaan tappelevat työntekijöistä, jos vain sopimusten yleissitovuus saadaan poistettua. Tässä paratiisissa yksittäinen työntekijä ja suurikin työnantaja neuvottelevat työsuhteen kaikista ehdoista tasavertaisina sopimuskumppaneina. Leijonat ja lampaat käyvät laitumella sulassa sovussa.

Ylen Itä-Suomen alueuutiset kertoi eilen, että Palvelualojen ammattiliitto PAM on huolissaan alalla toistuvista palkkavilpeistä. Pelkästään Itä-Suomessa liiton hoidettavaksi on tullut puolen vuoden aikana 26 tapausta, joissa kyse on palkkasaatavista.

Viimeisimpänä liitto on nostanut julkisuuteen tapauksen, jossa valtakunnallinen siivousfirma teetti työntekijällään lähes 3 000 työtuntia vuodessa ja jätti maksamatta yli 10 000 euron palkkasaatavat.

Tällainen on siis todellisuus nyt. Miksi maksuhaluton työnantaja noudattaisi henkilökohtaista ja yksilöllistä työehtosopimusta, jos sillä ei ole mitään halua noudattaa yleissitovaa sopimusta? Yksilöllisen sopimuksen rikkominenhan olisi vielä helpompaa. Palkan voi jättää maksamatta ja sanoa vastaan rutisevalle työntekijälle, että haasta sitten oikeuteen. Libertarismin nimeen vannova työntekijä ei tietenkään ihan periaatteen vuoksi kuulu mihinkään ammattiliittoon, joten hän joutuu ajamaan asiaansa oikeudessa itse.

Libertaarin ihannevaltiossa valtio on minimoitu. Siksi kaltoin kohdeltu työntekijä ei voi saada palkkasaataviaan edes palkkaturvana, koska sellaista ei tietenkään ole. Jo rohjetessaan huomauttaa työnantajalle sopimusrikkomuksesta on työntekijä tehnyt itsestään työttömän ja hänet on korvattu vähempään tyytyvällä ja valittamattomalla.

Siinäpä sitten työtön libertaari nauttii paratiisissaan aatteensa hedelmistä työttömänä, vailla palkkaa, palkkaturvaa ja ammattiliiton tarjoamaa oikeusapua.  Todellisessa elämässä leijona aina syö sen lampaan.

Varsinaiset nollasopimukset

– Edessä sanotaan toveri, toveri, mutta kun selkänsä kääntää, niin jo varastetaan rukkaset.

Tämä vanha vitsi toteutuu taas kerran, kun vertaillaan eduskuntapuolueiden suhtautumista nollasopimuksiin ja täysin palkattomaan työhön. Kaikki tuomitsevat nollasopimukset jyrkästi, mutta en ole koskaan huomannut yhdenkään kansanedustajan mistään puolueesta tuomitsevan palkatonta työtä.

Nollasopimus on sellainen työsopimus, jossa työntekijä ei tiedä etukäteen, kuinka paljon työvuoroja hän seuraavaan työvuorolistaan saa vai saako yhtään.

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton nuorisojaosto (JHL) kysyi eduskuntaryhmien kantoja nollatuntisten työsopimusten käyttöön. Ainakin keskustan, vasemmistoliiton, vihreiden, sdp:n sekä perussuomalaisten riveissä kiellettäisiin nollasopimukset täysin.

– Nollasopimukset ovat ehdottomasti kiellettäviä ja tuomittavia. Ne ovat orjatyösopimuksia. Ihmistä ei voi pitää löyhässä hirressä jatkuvasti, työntekijällä on oikeus tietää onko hänellä viisi tuntia viikossa töitä vai viisi tuntia päivässä töitä, kertoo perussuomalaisten Maria Tolppanen.

Tolppanen pitää työmarkkinajärjestöjä hampaattomina, koska järjestöjä ei kiinnosta nuoret tai osa-aikaiset työntekijät.

Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon mukaan puolue on jo vuosia kiinnittänyt huomiota pätkätöiden ja silpputöiden ongelmallisuuteen. Hänen mukaansa lainsäädännössä pitäisi tehdä uudistuksia siten, ettei näitä sopimuksia voida ylipäänsä tehdä.

– Työlainsäädäntö ja sosiaaliturvalainsäädäntö eivät ole ajan tasalla, siksi itse kannatan perustuloa sosiaaliturvana.

Myös kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen kannattaa sosiaaliturvalainsäädännön päivittämistä.

Vasemmistoliitossa uskotaan, että nollatuntisopimukset rapauttavat yleistä käsitystä työlainsäädännöstä ja työsopimusten merkityksistä. Anna Kontulan mukaan toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa työnantajan on pystyttävä tarjoamaan jonkinlainen minimituntimäärä.

Olen ehdottoman samaa mieltä nollasopimuksista kaikkien näiden Ylen uutisessa mainittujen kansanedustajien kanssa. Nollasopimusta voidaan hyvin luonnehtia vaikka orjasopimukseksi, mutta kyllä se varsinainen orjuus on ihan muualla.

Se on kuntouttavassa työtoiminnassa ja palkattomassa työkokeilussa. Molempien tarkoitus on hyvä, mutta niitä käytetään johdonmukaisesti ja järjestelmällisesti väärin. Terveet ja työkykyiset laitetaan kuntouttavaan työtoimintaan pelkän työttömyyden keston perusteella ja se ”kuntoutus” voi olla mitä tahansa. Pahin tietämäni tapaus on sellainen, että alan ammattilainen on hoitanut entistä työtään palkatta kaksi vuotta. Kuntoutusjakson päätyttyä on aloitettu uusi kuntoutus ja palkaton työ jatkuu.

Meidän kunnassamme tietty miesporukka kutsutaan kuntouttavaan työtoimintaan aina silloin, kun kunta päättää purkaa jonkin tarpeettomaksi käyneen rakennuksen. Juuri silloin huomataan, että onhan meillä tosiaan kuntoutuksen tarpeessa olevia kavereita.

Työkokeilussa ei ole aikomustakaan maksaa palkkaa nyt eikä tulevaisuudessa. Kun kokeilujakso on päättynyt, niin remmiin astuvat uudet kokeilijat.

Nyt kun meillä on eduskunta täynnä työväenpuolueita, niin odotan mielenkiinnolla jyrkän tuomitsevaa kannanottoa palkattomaan pakkotyöhön. Tähän asti sitä on vain ylistetty loistavana työllistämisenä.

Uudelleenkasvatusta

Hallitus on tuomassa eduskunnalle esityksen, jonka avulla vakituisia työntekijöitään lomauttanut yritys voi tarjota nuorisotakuun mukaista paikkaa nuorelle, kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Arto Satonen kertoo.

Esityksen mukaan yritys voisi myös samalla hakea nuoren Sanssi-palkkatukea, jota saa enimmillään 700 euroa kuukaudessa yhdeksän kuukauden ajan. Aiemmin tämä ei ole ollut mahdollista ja lainsäädäntö on rajannut suuren joukon yrityksiä nuorisotakuujärjestelmän ulkopuolelle.

Näin kertoo verkkolehti Nykypäivä. Samassa jutussa kerrotaan muistakin hyvistä suunnitelmista työllistää nuoria. Esillä ovat ainakin koeajan pidentäminen ja alennettu palkka. Tietenkään matala palkka ei ole tavoite, vaan tärkeintä on työllistäminen.

Ja paskan marjat. Meneillään on aivan uskomaton kansan uudelleenkasvatus nuorisotakuun nimellä. Uusi sukupolvi opetetaan heti koulun jälkeen tekemään palkatonta työtä nuorten työpajoissa. Sieltä heidät ohjataan yrityksiin tekemään joko palkatonta työtä työkokeiluna tai työtä matalammalla palkalla. Senkin palkan maksaa valtio työnantajalle palkkatukena. Tärkeää on vain työn tekeminen, mutta siitä maksettavalla palkalla ja palkasta saatavilla verotuloilla ei näytä olevan mitään merkitystä.

Tähän asti ehdoton sääntö on ollut, että palkkatukea ei myönnetä sellaisille yrityksille, jotka ovat lomauttaneet tai irtisanoneet vakituisia työntekijöitään. Nyt siis sekin mahdollistetaan. Ei tarvita kovin kummoista ennustajaa kertomaan seurauksista.

Yritykset potkivat tietenkin pihalle vakituiset pitkäaikaiset työntekijänsä ja korvaavat heidät palkkatuella palkatuilla nuorilla.  Vain hölmö jättää tällaisen tilaisuuden käyttämättä.

Ihmettelen kovasti, jos entinen ay-johtaja ja nykyinen työministeri Lauri Ihalainen esittelee tällaisen lakimuutoksen. Vielä enemmän ihmettelen sitä, jos ay-liikekin nielee tämän. Silloin uskon, että ihmiset ovat täysin tietämättömiä ja piittaamattomia siitä, mitä heidän ympärillään tapahtuu.

Kun tämäkin asia osuu omalle kohdalle, niin parku on oleva suuri. Lomautetut seuraavat sivusta, kun heidät korvataan uusilla ja halvemmilla työntekijöillä. Myöhäistä se sitten on.

Keppiä ja keppiä

Töissä käynti on erityisen tärkeää nuorille. Työ tuo arkeen rutiinia ja tarkoituksen nousta aamulla sängystä. Toisin kuin Etelä-Euroopassa Suomessa ei ole suurta pulaa työstä. Sen sijaan meidän haasteemme on saada nuoret työmarkkinoille. Tähän haasteeseen on vastattava sekä kepillä että porkkanalla. Toimeentulotukea on pienennettävä ja vastaavasti työn vastaanottamisen houkuttelevuutta parannettava.

Näin sanoo Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtaja Ville Sipiläinen julistuksessaan  Työ on parasta sosiaaliturvaa.

Kokoomusnuoret näkevät työttömyyden syyksi laiskuuden. Työttömät eivät halua tehdä töitä, koska he mieluummin makaavat kotona liian hyvien sosiaalietuuksien turvin. Siksi työnteko on tehtävä houkuttelevaksi alentamalla roimasti sosiaalietuuksia. Vastavuoroisesti myös palkkoja on alennettava ja irtiosanomissuojaa heikennettävä. Sipiläinen puhuu kyllä kepistä ja porkkanasta, mutta en minä tässä julistuksessa näe mitään muuta kuin keppiä.

Työttömyystilastoilla ei KNL:ssä juuri päätä vaivata, koskapa Suomessa ei kuulemma varsinaisesti ole pulaa töistä. Minunkin mielestäni tekemätöntä työtä tässä maassa riittää, mutta meiltä puuttuu palkan maksajia.

KNL:n mukaan ratkaisu on sosiaalietuuksien alentamisen lisäksi myös nuorten aloituspalkkojen laskeminen ja irtisanomissuojan heikentäminen. Ihan ääneen ei sentään vielä sanota, että tässä ihanneyhteiskunnassa työt tehtäisiin taatusti elämiseen riittämättömällä palkalla ilman mitään irtisanomissuojaa. Jos ei kelpaa, niin saa lähteä kävelemään. Toimeentulotukea ei tietenkään laiskureille ja lintsareille tipu.

Pieniä palkkoja kompensoitaisiin veroeduin. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että työntekijät palkattaisiin veronmaksajien varoilla yksityisiin yrityksiin. Yrittäjä saisi työntekijät ja maksaisi heille niin mitätöntä palkkaa, että sitä ei verotettaisi. Muut veronmaksajat siis kustantaisivat koko touhun.

Näitä kokoomusnuorten ulostuloja lukiessa tulee aina ihmetelleeksi mistä nämä oikein ammentavat kannatuksensa. Lieneekö jotenkin hienoa olla kokoomusnuori ja halveksia laiskoja työttömiä? Onkohan kaikilla kannattajilla itsellään niin turvattu tulevaisuus, että kannattaa edistää palkkojen alentamista ja työsuhdeturvan heikentämistä?

Vai onko niin, että kun on kokoomusnuori, niin voi vetää skumppaa eikä tarvitse sitoa itseään kiinni johonkin suojeltavaan puuhun? Muistelen joskus jonkun nuoren neidin näin julkisesti todenneen.