Asian vierestä

Ajankohtaisen kakkosen syrjäytymistä käsittelevä teemailta oli paha pettymys. Studioon oli koottu joukko keskustelijoita, joista osa edusti omahyväistä itseään ja osa ei muuten vain näyttänyt ymmärtävän illan teemasta yhtään mitään. Juttu rönsyili odotetusti sivuraiteille alkaen paskaduunien olemassaolosta ja koko syrjäytymisen käsitteestä.

Sarasvuosta en viitsi sanoa paljon mitään, mutta kokoomusnuori Henri Heikkinen piti työttömyyden syynä hyvinvointiyhteiskuntaa. Kun yhteiskunnan sosiaalipalvelut ja työehtosopimusten yleissitovuus ajetaan alas, niin kaikki on hyvin ja markkinavoimat hoitavat asiat.

Onneksi Emilia Kukkala pysyi asiassa. Hänen johdonmukainen viestinsä oli, että työstä on maksettava palkkaa ja sillä palkalla on tultava toimeen. Tätä ei osa keskustelijoita tuntunut ymmärtävän ollenkaan, vaan he puhuivat sitä iänikuista höpinää ilmaisen työn jalostavasta vaikutuksesta. Sillä kuulemma pääsee työn syrjään kiinni ja se auttaa urapolun etsinnässä. Kuuroille korville tuntuivat kaikuvan työttömien työnhakijoiden ihmettelyt siitä, milloin ne urapolut aukeavat, jos palkatonta harjoittelua seuraa vain lisää palkatonta harjoittelua.

Onko sitten paskaduuneja olemassa? On tietenkin. Paskaduunia on jokainen työ sen laadusta riippumatta, jos siitä  ei makseta työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Paskaduunia on joka ikinen opiskeluun liittymätön palkaton työharjoittelu, työelämävalmennus ja kuntouttava työtoiminta. Sitä eivät ole hampurilaisten paistaminen tai siivoaminen, jos työstä maksetaan palkkaa. Työmarkkinatuki ja toimeentulotuki eivät ole palkkaa. Ei tämän pitäisi niin vaikea olla ymmärtää.

Jonkun maininta työttömille järjestettävistä huuhaa-kursseista sai Sarasvuon melkein pillastumaan. Kurssien moittiminen on kuulemma ammattilaisten työn täydellistä aliarvioimista. Sarasvuon reaktiota en ihmettele, koska hän on menestynyt myymällä juuri sitä samaa höpinää liiasta rahasta kärsiville yrityksille kovaan hintaan.

Ne kurssit ovat täyttää huuhaata. Niillä aikuiset ihmiset opettelevat sanomaan käsipäivää ja kuulevat, että työhaastatteluun mentäessä on hyvä laittaa siistit vaatteet päälle ja kammata tukka. Lisäksi näihin kursseihin liittyy poikkeuksetta useamman viikon  kestävä palkaton työharjoittelu, josta ei koskaan seuraa varsinaista työsuhdetta.

Ajankohtaiselle kakkoselle annan sellaisen vihjeen, että kutsukaa keskustelemaan sellaisia ihmisiä, jotka tietävät jotain illan aiheesta. Tai järjestäkää vaikka katsojaäänestys, jossa äänestetään kaikkein tolloimmat ulos. Eilisestä porukasta olisivat joutuneet alkumetreillä pihalle Sarasvuo, Heikkinen ja ne kaksi nuorta yrittäjänaista, joiden nimet eivät jääneet mieleeni. He lakaiskoot omaa urapolkuaan toisten tekemällä ilmaisella työllä ja kuvitelkoot olevansa hyväntekijöitä.

Palveluspakko

Kun suurvalta Ruotsi aikoinaan kävi sotia, niin miehiä tarvittiin sotalippujen ja sitä tietä mullan alle. Aikana 1620-1720 kolmasosa aikuisista Ruotsin ja siis myös Suomen miehista kuoli sotapalveluksessa. Mieshukasta seurasi tietenkin työvoimapula, jota toistuvat katovuodet vielä pahensivat. Valtiovalta korjasi tilannetta säätämällä irtolaisuuden kielletyksi ja irtolaismehet armeijaan. Myös sisäinen passi otettiin käyttöön estämään kuljeskelua paremman työpaikan perässä.

Kun nämä toimet eivät riittäneet, määrättiin vuonna 1664 palveluspakko. Jokaisen oli työllistettävä itsensä joko omalla työllään tai mieluummin toisen palveluksessa. Tämä koski myös sairaita ja vajaakuntoisia. Vuoden 1739 palkollissäännössä kriminalisoitiin joutenolo ja työtä vailla olevan auttaminen. Astumalla toisen palvelukseen työntekijä alistui isäntävallan alle. Isännällä oli oikeus ja jopa velvollisuus kurittaa palkollistaan ruumiillisesti ja palvelijan oman kirstun avaimen täytyi olla isännän hallussa.

Palkkojen nousu estettiin tehokkaasti palkkasääntelyllä ja rajoittamalla työpaikan vaihto-oikeus vain kerran vuodessa tapahtuvaksi. Sana römppäviikko lienee vielä joillekin historiaa tunteville tuttu. Luvatta työstä poistunut etsintäkuulutettiin. Kun työtä pakoileva lurjus saatiin kiinni, hänelle tuomittiin sakkoja, jotka usein muunnettiin raipparangaistukseksi. Sitten palattiinkin entistä nöyrempinä töihin. Palveluspakko kumottiin vasta 1883.

Arvaatteko jo, mitä ajan takaa? Työvoimapulasta on pidetty kovaa meteliä vuosikausia. Aina laman iskiessä parku vähän vaimenee, mutta silloinkin varoitetaan, että työvoimapula vaanii nurkan takana. Ei mene enää kauan, kun maassa säädetään taas palveluspakko. Myös palkkasääntely ja työpaikan vaihto-oikeuden rajoittaminen tulevat sen mukana, koska työvoiman myyjän markkinoita ei tulla sallimaan. Kurinpito-oikeutta ei ehkä tule ihan entisen mallin mukaan, mutta jollain keinolla suut tukitaan varmasti.

Työttömillä tätä on harjoiteltu jo monta vuotta. Erilaiset ilmaiset pakkotyöt lisääntyvät jatkuvasti milloin milläkin nimellä. On työharjoittelua, työelämävalmennusta ja kuntouttavaa työtoimintaa. Lisäksi jatkuvasti saa lukea jopa kansanedustajien vaativan työttömien velvoittamista pakkotöihin työttömyysetuutta vastaan. Työstä kieltäytyjää ei vielä etsintäkuuluteta, mutta rangaistuksia jaetaan jo. Kieltäytyjä menettää työttömyysetuutensa.

Kohta huomaamme elävämme vuoden 1795 työntekijän ajankäyttöohjeen mukaan: “Palveluskuntaan kuuluvilla on 7 tuntia nukkuakseen, tunti lukeakseen hartauskirjoja, 2 tuntia syödäkseen, 2 tuntia levätäkseen ja 12 tuntia tehdäkseen työtä, mutta sen tulee tapahtua miehen tavoin”.