Palveluspakko

Kun suurvalta Ruotsi aikoinaan kävi sotia, niin miehiä tarvittiin paljon lippujen ja sitä tietä mullan alle. Aikana 1620-1720 kolmasosa aikuisista Ruotsin ja siis myös Suomen miehistä kuoli sotapalveluksessa. Tällaisesta mieshukasta seurasi tietenkin valtava työvoimapula, jota katovuodet vielä pahensivat. Valtiovalta korjasi tilannetta säätämällä irtolaisuuden kielletyksi ja irtolaismehet armeijaan. Myös sisäinen passi otettiin käyttöön estämään kuljeskelua paremman työpaikan perässä.

Kun nämä toimet eivät riittäneet, niin vuonna 1663 määrättiin palveluspakko. Jokaisen oli työllistettävä itsensä joko omalla työllään tai mieluummin toisen palveluksessa. Tämä koski myös sairaita ja vajaakuntoisia. Vuoden 1739 palkollissäännössä kriminalisoitiin joutenolo ja jopa työtä vailla olevan auttaminen. Astumalla toisen palvelukseen ihminen alistui tämän isäntävallan alle. Isännällä oli oikeus ja jopa velvollisuus kurittaa palkollistaan ruumiillisesti ja palvelijan oman kirstun avaimen täytyi olla isännän hallussa.

Palkkojen nousu estettiin tehokkaasti palkkasääntelyllä ja rajoittamalla työpaikan vaihto-oikeus vain römppäviikkoon kerran vuodessa. Luvatta työstä poistunut etsintäkuulutettiin. Kun työtä pakoileva lurjus saatiin kiinni, hänelle tuomittiin sakkoja, jotka usein muunnettiin raipparangaistukseksi. Sitten palattiinkin entistä nöyrempinä töihin. Palveluspakko kumottiin vasta 1883.

Arvaatte jo, mitä ajan takaa. Työvoimapulasta on pidetty kovaa meteliä jo vuosikausia. Aina laman iskiessä parku vähän vaimenee, mutta silloinkin varoitetaan, että työvoimapula iskee heti kun lama hellittää. Ei mene enää kauan, kun tässä maassa säädetään taas palveluspakko. Myös palkkasääntely ja työpaikan vaihto-oikeuden rajoittaminen tulevat sen mukana, koska työvoiman myyjän markkinoita ei tulla sallimaan. Kurinpito-oikeutta ei tule ihan entisen mallin mukaan, mutta jollain keinolla suut tukitaan varmasti.

Tämä ei ole höpinää vaan ennustus. Viinme aikojen kovenevat puheet ovat siitä selvä merkki. Kaikki työ on otettava vastaan millä tahansa palkalla. Työttömien kolmen kuukauden ammattitaitosuoja on poistettava. Työttömien on mentävä lumitöihin työttömyysetuutensa vastineeksi. Tämä ei ole oleskeluyhteiskunta, jossa istutaan toisten kattamiin pöytiin. Seuraavaksi joku sanoo suoraan, että joka ei tee työtä, niin se ei sitten syökään.

Kohta huomaamme noudatettavan vuoden 1795 ohjetta työntekijän ajankäytöstä: “Palveluskuntaan kuuluvilla on 7 tuntia nukkuakseen, tunti lukeakseen hartauskirjoja, 2 tuntia syödäkseen, 2 tuntia levätäkseen ja 12 tuntia tehdäkseen työtä, mutta sen tulee tapahtua miehen tavoin”.

Palveluspakko

Kun suurvalta Ruotsi aikoinaan kävi sotia, niin miehiä tarvittiin sotalippujen ja sitä tietä mullan alle. Aikana 1620-1720 kolmasosa aikuisista Ruotsin ja siis myös Suomen miehista kuoli sotapalveluksessa. Mieshukasta seurasi tietenkin työvoimapula, jota toistuvat katovuodet vielä pahensivat. Valtiovalta korjasi tilannetta säätämällä irtolaisuuden kielletyksi ja irtolaismehet armeijaan. Myös sisäinen passi otettiin käyttöön estämään kuljeskelua paremman työpaikan perässä.

Kun nämä toimet eivät riittäneet, määrättiin vuonna 1664 palveluspakko. Jokaisen oli työllistettävä itsensä joko omalla työllään tai mieluummin toisen palveluksessa. Tämä koski myös sairaita ja vajaakuntoisia. Vuoden 1739 palkollissäännössä kriminalisoitiin joutenolo ja työtä vailla olevan auttaminen. Astumalla toisen palvelukseen työntekijä alistui isäntävallan alle. Isännällä oli oikeus ja jopa velvollisuus kurittaa palkollistaan ruumiillisesti ja palvelijan oman kirstun avaimen täytyi olla isännän hallussa.

Palkkojen nousu estettiin tehokkaasti palkkasääntelyllä ja rajoittamalla työpaikan vaihto-oikeus vain kerran vuodessa tapahtuvaksi. Sana römppäviikko lienee vielä joillekin historiaa tunteville tuttu. Luvatta työstä poistunut etsintäkuulutettiin. Kun työtä pakoileva lurjus saatiin kiinni, hänelle tuomittiin sakkoja, jotka usein muunnettiin raipparangaistukseksi. Sitten palattiinkin entistä nöyrempinä töihin. Palveluspakko kumottiin vasta 1883.

Arvaatteko jo, mitä ajan takaa? Työvoimapulasta on pidetty kovaa meteliä vuosikausia. Aina laman iskiessä parku vähän vaimenee, mutta silloinkin varoitetaan, että työvoimapula vaanii nurkan takana. Ei mene enää kauan, kun maassa säädetään taas palveluspakko. Myös palkkasääntely ja työpaikan vaihto-oikeuden rajoittaminen tulevat sen mukana, koska työvoiman myyjän markkinoita ei tulla sallimaan. Kurinpito-oikeutta ei ehkä tule ihan entisen mallin mukaan, mutta jollain keinolla suut tukitaan varmasti.

Työttömillä tätä on harjoiteltu jo monta vuotta. Erilaiset ilmaiset pakkotyöt lisääntyvät jatkuvasti milloin milläkin nimellä. On työharjoittelua, työelämävalmennusta ja kuntouttavaa työtoimintaa. Lisäksi jatkuvasti saa lukea jopa kansanedustajien vaativan työttömien velvoittamista pakkotöihin työttömyysetuutta vastaan. Työstä kieltäytyjää ei vielä etsintäkuuluteta, mutta rangaistuksia jaetaan jo. Kieltäytyjä menettää työttömyysetuutensa.

Kohta huomaamme elävämme vuoden 1795 työntekijän ajankäyttöohjeen mukaan: “Palveluskuntaan kuuluvilla on 7 tuntia nukkuakseen, tunti lukeakseen hartauskirjoja, 2 tuntia syödäkseen, 2 tuntia levätäkseen ja 12 tuntia tehdäkseen työtä, mutta sen tulee tapahtua miehen tavoin”.

Uutisten takana

Reino-tohveleita Lieksassa valmistava Aino & Reino Kotikenkä Oy ei saa rekrytoitua tuotantolinjalleen työntekijöitä, kertoo sanomalehti Karjalainen. Yrityksen mukaan vika on yksinomaan paikallisen työvoiman haluttomuudessa ja kelvottomuudessa. Tohveleiden ompelua ei koeta seksikkääksi, kyseessä on matalapalkka-ala ja ennen kaikkea motivaatio kyseiseen työhön puuttuu. Viime kesänä tuotantolinjalla tapahtui jopa yhden ihmisen vähennys, vaikka tarvetta olisi ollut muutaman työntekijän lisäämiseen.

Tämä on uskomattoman kuuloista puhetta maakunnassa, jossa on maan korkein työttömyysprosentti. Lieksan kokoisesta kunnasta ja lähialueilta ei siis muka löydy muutamaa motivoitunutta tehdastyöntekijää? Jutun sivulauseesta selviääkin tämän ”motivaation puutteen” todellinen syy, joka on rekrytoinnin kelvottomuus. Yritys ei millään tavalla kouluta eikä haluakaan kouluttaa uusia työntekijöitä alusta lähtien, vaan haluaa palkata vain valmiita ammattilaisia, joilla on työstä aiempaa kokemusta. Koulutus ei kuulemma sovi yrityksen toimintaan eikä muutamaa henkilöä kerrallaan kannata kouluttaa.

Kysyä sopii, mistä ihmeestä yritys luulee saavansa koko maasta ulosliputetulle teollisuudenalalle nuoria ja osaavia ammattilaisia, joilla on työkokemusta? Mistä juontaa juurensa sellainen ajattelu, että yrityksen kuin yrityksen pitäisi saada itselleen jostain työvoimavarastosta valmiiksi koulutettuja työntekijöitä kulloisenkin tarpeen mukaan? Tarpeen loputtua heidät pitäisi voida palauttaa sinne varastoon. Kaikki merkit viittaavat siihen, että kohta Kotikenkä Oy alkaa tuoda ulkomailta ammattitaitoista halpatyövoimaa Lieksan tehtaalleen. Muuten ei puheita valtavista rekrytointiongelmista ja paikallisten kelvottomuudesta voi selittää.

Toinen saman lehden selitystä kaipaava uutinen koskee Valamon luostarin YT-neuvotteluja. Neuvottelut koskevat yli 30 luostarin ulkopuolista työntekijää ja heijastuvat tietenkin myös ulkoistettuun toimintaan, kuten siivoamiseen.

Luostari myy hiljaisuuden ja uskonnollisen ilmapiirin lisäksi myös matkailupalveluja, viiniä ja turistirihkamaa. Viime vuosien nousukausi on sokaissut sekä liiketoimintaa vetävän ammattijohtajan että hengellisen johdon silmät. Parin viime vuoden aikana on usko jatkuvaan nousuun johdattanut investoimaan yli kahdella miljoonalla eurolla ravintola- ja matkailupalveluihin. Lama pysäytti kaiken, retriitti ei enää myy.

Perinteisen investoinnin väärinajoituksen lisäksi sorruttiin myös liialliseen maalliseen koreuteen. Arvovieraille tarkoitettuun luksusmajoitukseen eli Sillankorvan taloon tehtiin remontti rahaa, lasia, kaakelia ja muuta krumeluuria säästämättä. Tämä talo ei tuota mitään, sillä se on tarkoitettu vain harvinaisillle arvovieraille, jotka eivät edes maksa majoituksestaan. Suurimman osan aikaa taloo seisoo tyhjillään.

Liiketoiminnan virheitä ei uskonnollinenkaan yhteisö maksa itse, vaan maksattaa ne työntekijöillään. Hotelli-ja ravintolapuolelle on tulossa lomautuksia ja irtisanomisia. Siivous on ulkoistettu SOL-siivouspalveluille ja siivoojia on luostarissa viisi. SOL aikoo lähteä ensi talvelle kahdella työntekijällä. Kaikki palkatut työntekijät tietävät kuitenkin jo tässä vaiheessa, että Valamossa ei väkimäärä vähene, vaan todennäköisesti lisääntyy.

Luostarilla on käytettävissään sellainen keino, jota tohvelitehdas ei voi käyttää: talkootyö. Hengellistä lohtua ja hiljaisuutta hakevia tai vain muodikasta trendiä seuraavia ilmaisia talkoolaisia on luostarissa ollut aina. He ovat erittäin kätevää ja edullista työvoimaa, koska he tekevät työtä ruokapalkalla ja siunauksen toiveessa. Heidän avullaan luostari pääsee vaikeuksiensa yli, mutta palkatut työntekijät tuntevat koko laman nahoissaan.