Tulpat korvissa, laput silmillä

Viime torstaina Juuan sosiaali- ja terveyslautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle työpajan perustamista nuorisotakuun toteuttamista ja kuntouttavan työtoiminnan järjestämistä varten. Olin paikalla kunnanhallituksen edustajana, mutta en voi kertoa yksityiskohtia lautakunnan ei-julkisesta keskustelusta. Omasta puheenvuorostani voin kertoa. Sen kaikki kuulivat, mutta monikaan ei tainnut ymmärtää. Tämä tulppakorvaisuus tuntuu olevan nykyisin vallitseva olotila ihan kaikkialla.

Jostain syystä kuntouttavaa työtoimintaa eli palkatonta työtä pidetään hienona asiana. Se työllistää, ehkäisee syrjäytymistä, edistää elämänhallintaa, saa heräämään aamulla ihmisten aikaan, tuo ilon ja naurun syrjäytyneen sohvallamakaajan elämään ja ennen kaikkea auttaa saamaan vakituisen työpaikan.

Ja paskan marjat! Tulppakorvat eivät ymmärrä edes sitä perusasiaa, että työ tosiaan tehdään ilman palkkaa. Jos he sen ymmärtävätkin, niin he olettavat kuntouttavan työtoiminnan koskevan jotain epämääräistä joukkoa ”nuo Keskuspuistossa Alkon avautumista aamulla odottavat.”  Ei se heitä koske, jos lakia noudatetaan. Kroonista alkoholistia tai muuta sosiaali- ja terveyspalvelujen tarpeessa olevaa ei ohjata kuntouttavaan työtoimintaan, vaan tarvitsemiensa muiden palvelujen piiriin. Kuntouttavaan työtoimintaan hän kelpaa vasta työkykyisenä.

Tähän palkattomaan työhön ei määrätä kuntouksen tarpeen, vaan pelkän työttömyyden perusteella. Kun työtön on saanut työmarkkinatukea 500 päivää tai ansiosidonnaisen päivärahakauden jälkeen 180 päivää, niin hänet voidaan määrätä kuntouttavaan työtoimintaan. Samoin silloin, kun pääasiallinen toimeentulo on 12 kuukauden ajan muodostutunut toimeentulotuesta. Tässä kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 3 §:ssä ei puhuta mitään kuntoutuksen tarpeesta eikä siitä puhuta muuallakaan laissa. Ainoa tarpeen määrittelevä seikka on siis työttömyys.

Kuntouttava työtominta eli palkaton työ voi lain 4 luvun 13 §:n mukaan kestää jopa 24 kuukautta. Viikossa ilmaista työtä voi teettää viitenä päivänä kahdeksan tuntia kerrallaan. Haluaisiko joku päättäjä tehdä vaikkapa nykyistä työtään seuraavat kaksi vuotta viidensadan euron kuukausikorvauksella?  Jos haluaa, niin silloin minulla on hyvä ehdotus kunnan talouden korjaamiseksi. Irtisanotaan välittömästi vaikkapa neljäsosa kunnan palveluksessa olevista ja odotellaan, että he ovat olleet riittävän kauan työmarkkinatuella. Sitten heidät otetaan takaisin tekemään nykyistä työtään kuntouttavana työtoimintana ja sanotaan irti seuraava neljäsosa. Näin jatketaan, kunnes kaikki työntekijät ovat ilmaisia.

Ei taitaisi löytyä vapaaehtoisa tähän kokeiluun.

Minä näen tässä ilmaisen työn teettämisessä oireen yhteiskunnan vakavasta sairastumisesta kuurouteen ja sokeuteen. Tällä menolla meillä oikeasti ihan lähiaikoina on alempi työntekijöiden laaja kasti, joka tekee normaalia työtä ilman mitään työntekijän oikeuksia. Tästä meillä on jo selviä merkkejä. Sipoon matkahuoltoa ja sen kahviota pyöritetään kuntouttavana työtomintana. Kotkan kaupunki on korvannut uimahallien kassahenkilöstön ilmaisella työvoimalla ja seuraavaksi palkatut siivoojat vaihdetaan ilmaisiin. Etelä-Suomessa on jo vuosia toiminut työvoimapoliittista koulutusta tarjoava yritys, joka ohjaa koulutettavansa saman omistajan toiseen yritykseen työkokeiluun tekemään pakkausalan alihankintatöitä.

Kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten hyväksikäyttö on jo nyt mennyt liian pitkälle. Sen olisitte huomanneet, jos olisitte viitsineet katsoa.

Kuntoutusta vai kukkaron paikkausta?

Syksyn vaalituloksen selvittyä lupasin, että en enää arvostele Juuan kunnan päätöksiä jälkikäteen, vaan kerron mielipiteeni etukäteen. Tässä lupauksessani aion pysyä, joten kerron nyt mielipiteeni tällä viikolla sosiaali- ja terveyslautakunnassa ja myöhemmin kunnanhallituksessa esille tulevaan asiaan. Olen kunnanhallituksen edustaja sote-lautakunnassa, joten aion sanoa tämän saman ääneen sielläkin.

Kuntaan esitetään perustettavaksi työpajatoimintaa kuntouttavaa työtoimintaa ja nuorisotakuun toteuttamista varten. Asian esittely alkaa siteerauksella STM:n kirjeeseen, jossa kerrotaan täysivaltaisen osallistumisen yhteiskuntaan merkitsevän myös osallisuutta työelämään. Koko listatekstin voitte halutessanne lukea täältä kohdasta  sos. ja terv. ltk 28.2.2013 asia 24. Työpajatoiminnan käynnistämisen periaattet.

Nyt kerron asiaan toisenlaisen näkökulman, joka ei liene lukijoilleni mitenkään uusi. Joillekin päättäjille se saattaa sitä olla, varsinkin jos he eivät ole erityisen perehtyneitä tähän asiaan.

Kuntouttava työtoiminta ei ole työllistämistä, vaan se on työvoimapolitiikkaa. Laki kuntouttavasta työtoiminnasta on nimetty väärin, koska siinä ei ole mitään muuta kuntouttavaa kuin lain nimi. Lain pitäisi olla nimeltään Laki ilmaistyövelvollisuudesta, koska kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvat tekevät työtä ilman palkkaa. He saavat vain työmarkkinatuen ja yhdeksän euroa ruokarahaa päivässä työpanoksestaan. Jos joku on menettänyt työmarkkinatuen, niin hän joutuu tekemään työtä toimeentulotuella.

Kuntouttavaan työtoimintaan on pakko osallistua ja siihen määrätään pelkästään työttömyyden perusteella. Kieltäytyjä menettää työttömyysetuutensa ja joutuu hakemaan toimeentulotukea. Sitä alennetaan automaattisesti 20 % kieltäytymisen takia. Vajaakuntoinen ei kelpaa kuntoutettavaksi, vaan aktivointisuunnitelman yhteydessä hänet on ohjattava sosiaali- tai terveyspalvelujen piiriin. Vasta kuntouduttuaan työkykyiseksi hän kelpaa kuntouttavaan työtoimintaan.

Väitetään, että lainsäädäntö vaatii kuntaa järjestämään kuntouttavaa työtomintaa. Tämä on totta, mutta sanktiona on ainoastaan osallistuminen Kelan maksamaan työmarkkinatukeen. Mitään muuta rangaistusta laiminlyönnistä ei ole. Ei ole olemassa mitään erillistä sakkomaksua, vaikka siitäkin kuulee joskus puhuttavan.

Esityslistalla on ihan oikein kerrottu toiminnan kuntataloutta hyödyttävästä vaikutuksesta. Vuodesta 2010 lähtien kuntouttavassa työtominnassa on ollut kuukausittain 40-45 henkilöä ja kunta on säästänyt heidän Kelan maksuosuudestaan 163 000-168 000 euroa/vuosi. Kuntahan joutuu maksamaan puolet työmarkkinatuesta Kelalle, jos kuntouttavaa työtoimintaa ei järjestetä. Juuri tämä on se ”sakkomaksu”. Kun toimintaa järjestetään, niin kuntaosuutta ei tarvitse maksaa. Lisäksi kunta saa valtiolta 10,09 euroa kuntoutettavaa kohti päivässä.

Kunnan siis kannattaa puhtaasti kuntatalouden kannalta järjestää toimintaa. Minä en kuitenkaan halua paikata kunnan kukkaroa työttömien selkänahalla. Jos jokin työ on tekemisen arvoista, niin se voidaan järjestää vaikka palkkatuettuna työnä. Sille työtä tekevälle on ihan sama kuka hänen palkkansa maksaa, kunhan vain oikea palkka oikeasta työstä tulee ajallaan. Itse en ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että linnunpönttöjen rakentelu työpajassa on yhteiskunnan kannalta niin välttämätöntä, että sitä pitäisi tehdä ilmaiseksi.

Kuntouttavaan työtoimintaan on siis osallistunut 40-45 henkilöä kuukaudessa. Minä haluaisin tietää sen, kuinka moni heistä on sen jälkeen saanut pysyvän työpaikan. Kuinka moni vaikkapa tiilitaloja moukarilla purkamassa ollut kuntoutettava on päässyt palkkatöhin? Jos tämä toiminta olisi niin hyödyllistä kuin annetaan ymmärtää, niin tällaiset tiedot pitäisi ilman muuta kertoa. Vai onko käynyt niin, että kukaan ei ole työllistynyt? En ihmettelisi sitäkään, koska vastottain ilmestyneen Tarja Filatovin valityömarkkinaraportin mukaan vain noin 1 % kuntouttavaan työtoimintaan osallistuneista on työllistynyt vapaille markkinoille kuntoutusjakson jälkeen.

Esityslistan mukaan työpajatoimintaa on hahmoteltu siten, että työpaja olisi eräänlainen kotipesä. Sieltä työttömyydestä kuntotujat pyrittäisiin aktiivisesti sijoittamaan työkokeiluihin yrityksiin. He siis siirtyisivät työpajassa tehdysta ilmaisesta työstä tekemään ilmaista työtä yrityksissä. Yrittäjät tuskin innostuvat ajatuksesta, koska ilmainen työ ei tunnetusti motivoi ketään antamaan parasta panostaan.

Voisin tietysti kertoa vielä vaikkapa YK:n ihmisoikeusien julistuksesta, EU:n ihmisoikeussopimuksesta, Suomen perustuslaista ja Suomen rikoslaista, mutta sen olen jo muutama päivä sittten tehnyt. Annan kuitenkin lautakunnan ja kunnahallituksen jäsenille mietittäväksi ihan käytännön juridisen asian:

Yrittäkääpä palkata joku itsellenne töihin viidensadan euron kuukausipalkalla. Se on suunnilleen se summa, jonka kuntouttavassa työtoiminnassa oleva saa työstään kuukaudessa. Olette oikeudessa ennen kuin ehditte sanoa ”täysivaltainen osallistuminen yhteiskuntaan merkitsee osallisuutta työelämään” ja saatte tuntuvan rangaistuksen kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä.

Yleishyödyllistä ilmaistyötä

Jokaisen työttömyyskorvausta saavan tulisi kuulua johonkin tätä varten perustettavaan yleishyödyllisen työn keskusjärjestöön ja tehdä 10-15 tuntia viikossa yleishyödyllistä työtä erikseen sovitussa kohteessa. Järjestöt huolehtisivat ihmisten perehdytyksestä ja soveltuvuuden arvioimisesta. Jos henkilö ei halua tehdä töitä ihmisten parissa, yhteiskunnastamme löytyy varmasti tekemistä muualtakin.Lähtökohta voisi olla myös se, että julkisen puolen kohteissa vain omaiset tai yleishyödylliset järjestöt voisivat toimia vanhusten avustajina.

Näin kirjoittaa kokoomuslainen Sanna Vauranoja Uuden Suomen blogissaan. Hän on ilmeisesti nähnyt vanhustenhuollon epäkohtia käsittelevän ohjelman 45 minuuttia ja ymmärrettävällä tavalla huolestunut asiasta. Vauranojan ratkaisu ongelmaan on kuitenkin se ikävällä tavalla yleistyvä ajattelu, jonka mukaan työttömät pitäisi velvoittaa tekemään työtä työttömyysetuuden vastineeksi.

Kun tällaiset yhteiskunnalliset ajattelijat näkevät tekemätöntä työtä, niin he muistavat heti maamme työttömät. Ihan ensimmäisenä heille tulee mieleen, että työttömät pitää saada tekemään nuokin työt. Jostain kumman syystä heille ei juolahda mieleen esittää, että työttömät palkattaisiin tekemään niitä töitä. Aina ne pitää tehdä ilmaiseksi.

Mitenkähän nämä ihmiset saisi ymmärtämään sen yksinkertaisen perusasian, että työ on sellaista toimintaa, josta maksetaan alan TES:n mukainen vähimmäispalkka? Työttömyysetuus puolestaan on se mitättömän suuruinen summa, jolla työtön pidetään juuri ja juuri hengissä hänen etsiessään palkkatyötä.

On Vauranojan ajattelussa pari muutakin kummallisuutta. Hän olettaa, että vanhusten hoityöhön voidaan ihan pystymetsästä määrätä melkein kuka tahansa. Jos joku ei siihen sovellu tai ei halua tällaista työtä tehdä, niin hänelle löytyy sitten jotain muuta ilmaistyötä. Melkein arvaan, että Vauranoja ajattelee lumitöitä. Niitähän yleensä tyrkytetään työttömien palkatta tehtäväksi.

Omituinen on myös ehdotus jokaisen työttömän pakollisesta kuulumisesta perustettavaan yleishyödyllisen  työn keskusjärjestöön. Se ei ole pelkästään omituinen ehdotus, vaan se on myös vastoin perustuslakia. Perustuslain 13 §:n mukaan Suomessa on yhdistymisvapaus. Se tarkoittaa oikeutta kuulua johonkin yhdistykseen tai järjestöön. Yhtä lailla se tarkoittaa myös oikeutta olla kuulumatta yhtään mihinkään. Ketään ei voida velvoittaa kuulumaan mihinkään Organisation Todtin kaltaiseen työjärjestöön.

Yhdistymisvapauden mitätöinti tuskin kuitenkaan on mikään ongelma sellaiselle, joka jo valmiiksi kannattaa palkatonta pakkotyötä sekä vanhustenhoidon että työttömyyden ratkaisuna.

Palveluspakko

Kun suurvalta Ruotsi aikoinaan kävi sotia, niin miehiä tarvittiin paljon lippujen ja sitä tietä mullan alle. Aikana 1620-1720 kolmasosa aikuisista Ruotsin ja siis myös Suomen miehistä kuoli sotapalveluksessa. Tällaisesta mieshukasta seurasi tietenkin valtava työvoimapula, jota katovuodet vielä pahensivat. Valtiovalta korjasi tilannetta säätämällä irtolaisuuden kielletyksi ja irtolaismehet armeijaan. Myös sisäinen passi otettiin käyttöön estämään kuljeskelua paremman työpaikan perässä.

Kun nämä toimet eivät riittäneet, niin vuonna 1663 määrättiin palveluspakko. Jokaisen oli työllistettävä itsensä joko omalla työllään tai mieluummin toisen palveluksessa. Tämä koski myös sairaita ja vajaakuntoisia. Vuoden 1739 palkollissäännössä kriminalisoitiin joutenolo ja jopa työtä vailla olevan auttaminen. Astumalla toisen palvelukseen ihminen alistui tämän isäntävallan alle. Isännällä oli oikeus ja jopa velvollisuus kurittaa palkollistaan ruumiillisesti ja palvelijan oman kirstun avaimen täytyi olla isännän hallussa.

Palkkojen nousu estettiin tehokkaasti palkkasääntelyllä ja rajoittamalla työpaikan vaihto-oikeus vain römppäviikkoon kerran vuodessa. Luvatta työstä poistunut etsintäkuulutettiin. Kun työtä pakoileva lurjus saatiin kiinni, hänelle tuomittiin sakkoja, jotka usein muunnettiin raipparangaistukseksi. Sitten palattiinkin entistä nöyrempinä töihin. Palveluspakko kumottiin vasta 1883.

Arvaatte jo, mitä ajan takaa. Työvoimapulasta on pidetty kovaa meteliä jo vuosikausia. Aina laman iskiessä parku vähän vaimenee, mutta silloinkin varoitetaan, että työvoimapula iskee heti kun lama hellittää. Ei mene enää kauan, kun tässä maassa säädetään taas palveluspakko. Myös palkkasääntely ja työpaikan vaihto-oikeuden rajoittaminen tulevat sen mukana, koska työvoiman myyjän markkinoita ei tulla sallimaan. Kurinpito-oikeutta ei tule ihan entisen mallin mukaan, mutta jollain keinolla suut tukitaan varmasti.

Tämä ei ole höpinää vaan ennustus. Viinme aikojen kovenevat puheet ovat siitä selvä merkki. Kaikki työ on otettava vastaan millä tahansa palkalla. Työttömien kolmen kuukauden ammattitaitosuoja on poistettava. Työttömien on mentävä lumitöihin työttömyysetuutensa vastineeksi. Tämä ei ole oleskeluyhteiskunta, jossa istutaan toisten kattamiin pöytiin. Seuraavaksi joku sanoo suoraan, että joka ei tee työtä, niin se ei sitten syökään.

Kohta huomaamme noudatettavan vuoden 1795 ohjetta työntekijän ajankäytöstä: “Palveluskuntaan kuuluvilla on 7 tuntia nukkuakseen, tunti lukeakseen hartauskirjoja, 2 tuntia syödäkseen, 2 tuntia levätäkseen ja 12 tuntia tehdäkseen työtä, mutta sen tulee tapahtua miehen tavoin”.

Oleskeluyhteiskunta

Presidentti Sauli Niinistön ensimmäinen uudenvuodenpuhe voidaan tulkita monella tavalla, joten siinä mielessä se oli erinomainen puhe. Viisaammat ruotikoot sitä tarkemmin, mutta pari asiaa siinä särähti korviini.

Presidentti sanoi kaiken työnteon ja työn hakemisen olevan arvokasta, mutta hän ei hyväksy istumista muiden kattamaan pöytään. Tämä kun ei ole mikään oleskeluyhteiskunta, jossa omat mahdollisuudet jätetään käyttämättä. Tästä innokkaimmat kokoomuksen kannattajat jo riemastuivat ja pitivät sanaa suorastaan nerokkaana.

Nerokkuudesta en osaa sanoa, mutta ihan varmasti kaikki maamme työttömät tulevat saamaan tuon sanan silmilleen tulevaisuudessa. Heitä tullaan syyllistämään valmiiseen pöytään istumisesta ja heitä tullaan ajamaan ilmaistöihin, koska tämä ei ole mikään oleskeluyhteiskunta. Joka ei tee työtä, niin se ei syökään. Palkkaahan ilmaistyöstä ei saa, mutta lautasellisen hernesoppaa kulukorvauksella saa.

Niinistö ei taida enää uskoa valumisteoriaan. Sen mukaan varakkaiden pöydille kertyvästä hyvästä valuu muruja huono-osaisille ja mitä enemmän hyvää pöydälle kertyy, niin sitä enemmän sieltä myös valuu yli. Nyt presidentti sanoo, että hyväosaisten itselleen kattamiin pöytiin teillä ei ole mitään asiaa. Tehkää itse omat pöytänne ja täyttäkää ne.

Niinistö sanoi, että kolmas sektori joutuu toimimaan yhä enemmän siellä, missä yhteiskunnan pitäisi olla. Vastaavasti myös yhteiskunta joutuu menemään sinne, missä oman vastuun, perheen tai lähimmäisten tuen pitäisi olla.

Väärässä paikassa olevaa kolmatta sektoria kuvaavat hyvin leipäjonot. Päivittäisen toimeentulon turvaaminen niille, jotka eivät sitä itse saa hankittua kuuluisi yhteiskunnalle. Se ei kuitenkaan enää pariinkymmeneneen vuoteen ole hoitanut velvollisuuttaan, vaan on jatkuvasti jättänyt asian kolmannen sektorin huoleksi.

Mitä sitten mahtanee tarkoittaa yhteiskunnan joutuminen sinne, missä oman vastuun, perheen tai lähimmäisten tuen pitäisi olla? Pahoin pelkään, että se tarkoittaa samaa asiaa. Oikeistolaiseen ajatusmaailmaan kuuluu köyhien syyllistäminen ja potkiminen auttamaan itse itseään. Kun joku ei siihen kykene, niin hänen pitää turvautua perheeseen, sukuun, läheisiin tai hyväntekeväisyyteen. Yhteiskunnan ei pidä sekaantua tähän asiaan.

Presidentti sanoi käsillä olevan ratkaisujen ajan ja toivotti hallitukselle ja eduskunnalle rohkeutta. Kun tämän yhdistää edellä sanottuun, niin viesti on aika selvä:

Rahat ovat loppu, huolehtikaa itsestänne ja Jumalan siunausta. Meitä ei enää kiinnosta.

(Minä luin puheen ihan tahallani näin, vaikka olisin voinut lukea sen toisinkin. Lukekaapa itse tämä puhe ja tehkää ihan vapaasti omat tulkintanne)

Työttömät lumitöihin

Keravan kaupunki on ruvennut ojentamaan auttavan kätensä kotona asuville vanhuksille ja poistamaan pihateiltä lumiauran jättämät vallit. Näin positiivisesti asiasta kertoo Yle.

Äkkiä luettuna tämä vaikuttaa erinomaiselta ajatukselta. Moni vanhus tarvitsee tällaista palvelua eikä hintakaan päätä huimaa. Tämä juttu pitää kuitenkin ymmärtää yhteiskuntaan pesiytyneen sairaan ajattelun arkipäiväistämisenä. Sen ajattelun mukaan työttömät joutavat tekemään töitä ilmaiseksi. He jopa voittavat tässä kaupassa, koska näin he välttyvät syrjäytymiseltä.

Jutun mukaan kaupungin työllistämisyksikössä on töissä 40 henkilöä. Tämä on silkkaa hölynpölyä. Eivät nämä 40 henkilöä ole missään oikeissa töissä, vaan he ovat TE-toimiston kaupungille määräämiä orjia. He saavat työstään vain työmarkkinatuen ja yhdeksän euron ruokarahan päivässä. Palvelun saajan lumityöstä maksama kertahinta on kuin pilkkaa tehden yhden työntekijän päivittäisen ruokarahan suuruinen.

Neljäkymmentä rivakkaa lumenkolaajaa ennättää moneen paikkaan yhden päivän aikana. Jokaiselta asiakkaalta laskutetaan yhdeksän euroa ja rahat menevät kaupungin kassaan. Niillä voikin sitten maksaa vaikka työllistämisyksikön päällikölle kuukausipalkkaa. Kaupunki teettää työt ilmaisella työvoimalla, ansaitsee toiminnalla ja saa lisäksi jokaisesta ”työllistetystä” 10,09 euroa palkkiota Kelalta. Kaiken huippuna kaupunki vielä ottaa tehdystä työstä kunniankin itselleen ja rehvastelee palvelun tarjoamisella.

Se työntekijä saa vain hikisen paidan, työmarkkinatuen ja yhdeksän euroa päivässä. Ai niin, tietenkin hän saa ”mahdollisuuden tehdä tätä työtä”, kuten jutussakin niin positiivisesti ilmaistaan.

En minä vastusta sitä, että kaupunki järjestää ikäihmisille tällaista palvelua. En missään tapauksessa vastusta sitäkään, että työttömät oma-aloitteisesti ja täysin vapaaehtoisesti käyvät ilmaiseksi tai pullakahvia vastaan auttamassa vanhuksia. Minä vastustan ehdottomasti sitä, että kaupunki teettää raskasta työtä ilmaisella työvoimalla.

Jos nyt oikein markkinatalouden kannalta ajetellaan, niin tämä toimintahan suorastaan vääristää kilpailua. Monet pienyritykset ja yksityiset tekevät tällaista työkseen, mutta eihän heillä ole mitään mahdollisutta kilpailla ilmaista työvoimaa käyttävien kanssa.

Miettikääpä, haluaisitteko itse tehdä lumitöitä vähintään neljä tuntia päivässä yhdeksän euron päiväpalkalla ja lahjoittaa varsinaisen työpalkan ja kunnian tekemästänne työstä kaupungille.

Ihmiskauppaa ja työsyrjintää

Vähäkyröläisen puualan yrityksen työnjohtaja värväsi kirgisialaisia maanmiehiään Suomeen orjatyöhön. Hän kuittasi työntekijöden palkat itselleen ja antoi ne ansainneille vain pieniä summia käteen. Tehtaan johto ei tiennyt asiasta mitään, vaikka osa työntekijöistä majoitettiin yrityksen sosiaalisiin tiloihin. Nyt työnjohtajaa syytetään ihmiskaupasta ja yrityksen johtoa kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä.

Syyte on paikallaan ja oikeus tutkikoon asian. Samaan aikaan meillä on kuitenkin reilusti yli 100 000 ihmistä koko ajan tilanteessa, joka täyttää ihmiskaupan tai ainakin kiskonnantapaisen työsyrjinnän tunnusmerkistön.

Rikoslain 25 luvun 3 §:n mukaan ihmiskauppaan syyllistyy mm. se, joka käyttämällä hyväksi toisen riippuvaista asemaa tai turvatonta tilaa värvää taikka luovuttaa toisen pakkotyöhön tai muihin ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin. Rangaistus on vankeutta neljästä kuukaudesta kuuteen vuoteen.

Lain 47 luvun 3a §:n mukaan kiskonnantapaiseen työsyrjintään syyllistyy se, joka asettaa työntekijän huomattavan epäedulliseen asemaan käyttämällä hyväksi työnhakijan tai työntekijän taloudellista tai muuta ahdinkoa. Rangaistus on sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta.

Työtön työmarkkinatuella oleva työnhakija on taloudellisesti riippuvainen tuestaan ja ilman sitä turvattomassa tilassa. TE-toimisto luovuttaa hänet työharjoitteluun tai kuntouttavaan työtoimintaan työskentelemään ilman palkkaa. Palkaton työ on pakkotyötä ja loukkaa ihmisarvoa. Lain mukaan kaikki maan TE-toimistot pitäisi siis asettaa syytteeseen ihmiskaupasta.

Ilmaisen työntekijän vastaanottaja asettaa tämän huomattavan epäedulliseen asemaan, koska ei maksa hänelle palkkaa, vaikka maksaa samaa työtä tekevälle palkatulle työntekijälle TES:n mukaisesti. Ilmaista työtä tekevä on taloudellisessa ahdingossa, koska kieltytymällä ilmaistyöstä hän menettää työttömyysetuutensa. Lain mukaan jokainen ilmaisen työntekijän vastaanottaja pitäisi asettaa syytteeseen kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä.

Näin ei kuitenkaan tapahdu, koska TE-viranomaisten toiminta on hyväksyttyä ja kovasti kiiteltyä työvoimapolitiikkaa. Ilmaistyön teettäjä puolestaan on vastuuntuntoinen työllistäjä.

Sama toiminta on joissain tapauksissa hirmuinen rikos ja joissin taas yhteiskunnalle otollinen teko.

Oikeus ja kohtuus

Yksi suurrikollinen on saatu tuomittua, joten maailma on taas piirun verran oikeammalla tolalla. Joensuun käräjäoikeus on tuominnut kontiolahtelainen miehen petoksesta, koska hän teki työmarkkinatuella ollessaan satunnaisesti palkkatöitä. Näin tärkeä rikosuutinen pitää ilman muuta kertoa kaikelle kansalle varoitukseksi.

Varoitukseksi sen kertoi sanomalehti Karjalainen. Mies oli hakenut ja saanut työmarkkinatukea. Hän oli kuitenkin jättänyt kertomatta useissa työttömyysjaksoja koskevissa ilmoituksissa Kelalle, että hän oli ollut myös palkkatöissä. Hän oli hankkinut jopa 300 – 500 euroa kuukaudessa, joten työmarkkinatuen hakeminen samaan aikaa katsottiin petokseksi.

Vastaaja kiisti syytteet väittämällä saaaneensa Kelan virkailijalta tiedon, jonka mukaan vähäiset ansiot eivät vaikuttaisi tukeen. Tämä ei vaikuttanut asiaan, vaan miehen olisi pitänyt ilmoittaa etuuteen vaikuttavat tulonsa. Liikaa maksetuista tuista oli Kela tehnyt jo aiemmin hallinnollisen takaisinperintäpäätöksen ja nyt maksettavaksi tuli vielä 40 päiväsakkoa.

Juridisesti asia meni ihan oikein. Kaikki tukeen vaikuttavat tulot on kerrottava Kelalle annettavissa työttömyysjaksoilmoituksissa. Jos Kelan virkailija on sanonut, että vähäiset ansiot eivät vaikuta tukeen, niin neuvo on ollut väärä. Valtioneuvosto on antanut asetuksen työttömysetuutta määrättäessä huomioon otettavista tuloista. Sen 12 §:n lyhyt luettelo etuuteen vaikuttamattomista tuloista on tyhjentävä. Vähäisiä ansioita ei tässä luettelossa mainita, joten kaikki ansiotulot vaikuttavat etuuteen.

Tämä tapaus muiden vastaavien ohella pistää taas kerran ajattelemaan järjestelmän mielekkyyttä. Jatkuvasti kuulee kauniita puheita työvoimapolitiikan kannustavuudesta ja kaiken työn tekemisen tärkeydestä. Kun ihminen sitten todella tekee jotain, niin hänet tuomitaan petoksesta. Se siitä kannustavuudesta. Epäilenpä, että tätä miestä on jatkossa vaikea saada vakuuttuneeksi työnteon kannattavuudesta ja järjestelmän kannustavuudesta.

Nykyinen lainsäädäntö rankaisee työtöntä kaikissa tapauksissa. Työttömän on oltava kotonaan odottamassa määräystä työharjoitteluun, työelämävalmennukseen tai kuntouttavaan työtoimintaan. Nämä työt tehdään ilmaiseksi ja kieltäytyminen merkitsee työttömyysetuuden menettämistä. Jos työtön aktivoituu ja yrittää hankkia leivän päälle voita, niin hän syyllistyy petokseen. Tuen hakeminen huikeiden 300 euron tulojen päälle oli rikos. Voidaan ajatella niinkin päin, että se työn tekeminen etuuksien lisäksi oli rikos. Niin tai näin, aina työtön kärsii.

Jos lainsäädäntöä ei muuteta, niin kannustavuudesta on ihan turha puhua. Lainsäädännön muuttamista puoltaa myös vanha Olaus Petrin tuomarinohjeiden kohta 9:

Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan.

Työtön yrittäjänä

Työttömiä patistetaan kovasti ryhtymään yrittäjiksi. Siinä piilee kuitenkin monia vaaroja, joista ei tarvinne erikseen varoitella. Jos oman alan isot firmat joutuvat irtisanomaan väkeään, niin pienten menestyminen ei liene mitenkään varmalla pohjalla.

Jos uudeksi yrittäjäksi houkuteltu joutuu vuosien kuluttua lopettamaan yritystoiminnan, niin TE-toimistossa voi olle muhimassa melkoinen pommi. Sain tänään vanhaan juttuuni sellaisen kommentin, joka ansaitsee tulla nostetuksi esille:

Ikuinen karenssi on olemassa. Minulla se on jatkunut jo vuodesta 2002 ja ilmeisesti se loppuu viime kesän lakimuutoksen tuoman armahduksen myötä vuonna 2017. Viisitoista vuotta karenssia lienee Suomen ennätys tai ainakin aika lähellä sitä. Asia juontaa juurensa siitä, että vuonna 2002 sain kolmen kuukauden työssäolovelvoitteen, mutta aloinkin sitten yrittäjäksi. Sitä kesti hyvällä pohjalla 10 vuotta, jonka aikana maksoin veroja Suomen valtiolle valehtelematta miljoonan.

Yrityksellä meni vähän huonommin viimeiset kaksi vuotta, joten niitä yrittäjän YEL-maksujakin tuli maksettua minimi. Nyt kun yritys on kokonaan ajettu alas ei minulla ole oikeutta työttömyysturvaan, koska YEL-tulojen tarkastelujakson aikana ei ole riittävästi maksettua omaa turvaa. Kaiken huippu on, että päättivät vielä työssäoloehdon olevan voimassa yhä edelleen.

En ole siis ollut missään työssä ollenkaan. En kyllä menekään, koska velkaa on tästä yrityksestä nyt sen verran, että työhön ei kannatakaan mennä. On käsittämätöntä että voi olla karenssia 2002 lukien, jonka jälkeen on ollut omasta mielestään kymmenen vuotta 24/7 töissä, muttei sitten ollutkaan. Tällainen toiminta ei ainakaan minun kohdalla suurta hurraa-huutoa nostata tällaiselle ns. edistysvaltiolle. Sanotaan nyt näin kauniisti, että lähinnä katkeruutta herättää.

Kymmenen vuoden työ yrittäjänä siis nollattiin täysin ja vanhat synnit kaivettiin esille. Saadakseen työmarkkinatukea tämä entinen yrittäjä joutuu olemaan töissä, työelämävalmennuksessa, kuntouttavassa työtoiminnassa, työharjoittelussa tai koulutuksessa kolme kuukautta. Vain työstä maksetaan palkkaa, kaikki nuo muut on tehtävä ilmaiseksi.

Tämän tarinan opetus lienee, että jos rupeaa yrittäjäksi, niin kannattaa ruveta menestyväksi yrittäjäksi. Sitä varman menestymisen reseptiä ei tosin taida TE-toimistosta saada, mutta sieltä saa varmasti rangaistuksen huonosta menestymisestä.

Jonkinlainen ajatus

Tiettyjen piirien tavoitteena näyttää olevan ilman palkkaa tai minimaalisella korvauksella tehtävän työn lisääminen. Ilmeisesti he eivät aio hellittää ennen kuin kaikki työvoima on ilmaista.

Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Mikko Simolinna patistaa valtiota ja työmarkkinajärjestöjä järjestämään nuorille koulutuspaikkoja suoraan yrityksissä.

Simonlinna haluaa maahan koulutussopimusjärjestelyn, jonka avulla nuoret voisivat saada yrityksissä opetusta työntekoon.

– Nuoret eivät olisi työsuhteessa eivätkä näin ollen normaalien työehtojen piirissä. Sen sijaan nuoret saisivat opetusta työnteossa, oppisivat tekemistä käytännössä ja saisivat kenties jonkinlaista harjoittelijakorvausta, kuvaa Simonlinna yrittäjäyhdistyksen tavoitetta.

Näin kertoi Ylen nettisivujen uutinen. Mitähän tämä Simolinnan visio oikein mahtaa tarkoittaa? Nuoret pitäisi siis lähettää työpaikoille opettelemaan työntekoa jonkinlaisella harjoittelukorvauksella. Miksi yrittäjäjärjestölle eivät riitä nykyiset mahdollisuudet kuten vaikkapa oppisopimuskoulutus? Tai mitä vikaa on palkkaamisessa koeajalle, jolloin työntekijän saa irtisanoa milloin tahansa?

Sehän siinä on tietenkin vikana, että sekä oppisopimuskoulutuksessa että koeajalla pitää maksaa palkkaa. Nyt haluttaisiin uudenlainen järjestelmä, jossa maksettaisiin ”jonkinlaista harjoittelukorvausta”. Korvauksen suuruudesta ei tietenkään puhuta mitään, mutta kaikesta päätellen se olisi todella ”jonkinlaista”.

Erityisen ikävältä tässä ajatuksessa kuulostaa se, että nuoret eivät olisi työsuhteessa. Siinä tapauksessa heihin ei tarvitsisi soveltaa minkäänlaista työsuhdelainsäädäntöä palkan tai vaikkapa työajan suhteen. Jos ensimmäiset kokemukset työelämästä ovat tällaisia, niin mistä ihmeestä kuvitellaan tulevaisuudessa löydettävän motivoituneita työntekijöitä?

Vastaus on, että ei mistään, mutta ei se ole tarpeenkaan. Tulevaisuudessa työntekijöille ei yleensäkään makseta palkkaa, vaan työnteko on jonkinlainen kansalaisvelvollisuus, josta korvaukseksi saa mahdollisesti aterian päivässä.

Tällaiset ehdotukset halveksivat nuoria. Takana näyttää olevan sellainen näkemys, että nuoret eivät osaa mitään eivätkä oikeastaan halua mitään oppiakaan. Siksi heille pitää opettaa työn tekemistä kädestä pitäen.

Ehtymättömältä tuntuu ilmaisen työn keksijöiden mielikuvitus. Jos he käyttäisivät yhtä paljon päätään palkkatöiden lisäämisen keksimiseen, niin tulokset olisivat varmasti kaikille parempia. Vapaaehtoisesta työstä maksettava palkka on edelleen ilmaista pakkotyötä parempi motivoija.